maanantai 10. tammikuuta 2011

Sammonlahden Lance - Unettomat matkat



Sammonlahden Lance - Unettomat matkat
Omakustanne, 2010

Biisilista
01. Hyvää päivää
02. Saa tarpeeks
04. Tätä luontoo
05. Rantakylän shamaani (skit)
06. Palasiks
07. 4 isoo silmää 20 jalkaa
08. Puitten takaa ft. Slaidi
09. Kotona
10. Hyvää yötä

Sammonlahden Lance (ent. Balance) julkaisi viime vuoden alussa "Tykki-Öljy-Massi-Pölly" -nimisen EP:n, joka päätyi myös tämän sivuston syyniin. Nyt 21-vuotiaalta artistilta ilmestyi jo ensimmäinen kokopitkä. "Unettomat matkat" on alusta loppuun tekijänsä voimannäyttö, sillä omakustanteen biitit, kansitaide, masterointi, miksaus, promo, riimit, räpit ja äänitys ovat olleet artistin itsensä vastuulla.

Tällainen yritteliäisyys on aina kunnioitettavaa, mutta samalla myös riskialtista. Oman vision toteuttaminen käy raskaaksi yksinään ja siihen ryhdyttäessä artistin tulee olla lahjakas, jotta kokonaisuudesta ei tule liian yksipuolista. Sammonlahden Lance olisi tarvinnut levylleen vähintään ulkopuolisen laadunvalvojan ja mielellään myös vierailevia biittinikkareita.

"Unettomat matkat" yrittää ilmeisesti olla jonkinlainen tarina omia rutiinejaan karkaavasta hahmosta, joka lähtee reissuun pitämään hauskaa ja flippaa metsän siimeksessä päihteistä/sienistä. Albumin loppupuoli kuluukin vainoharhaisissa meiningeissä. Pelkoa ja inhoa Lappeenrannassa. Tarinamuotoiseen levyyn viittaa ainakin kappalejärjestys sekä etenkin intron ja outron tittelit.

Löyhä juoni, jos sellaista ylipäätään on, ei tällä kertaa pelasta teoksen puutteita. Sammonlahden Lancen sanoitustyyli on sekava ja räppääminen raskasta. Jannu kun ei satu omistamaan kaikkein miellyttävintä ääntä eikä riimittelyssä ole mitään vetoavaa. SL ei saavuta missään vaiheessa levyä sellaista asemaa, että häntä jaksaisi kuunnella tarkkaavaisesti pitkiä ajanjaksoja. Yksinkertaisista biiteistä löytyy oma vetovoimansa, mutta lopulta ne kuulostavat liikaa samankaltaisilta renkutuksilta.

Tällä kertaa Sammonlahden Lance jää siis kauas potentiaalistaan. Esikoislevystä on muodostunut sotkuinen kasa lankaa, jonka päätä ei näy missään eikä langan katkaiseminenkaan tunnu auttavan. Platta on tätä nykyä ladattavissa myös ilmaiseksi netistä, joten oman käsityksensä voi muodostaa klikkaamalla merkinnän lopusta löytyvää linkkiä.

2 / 5

Oho!
Vaikka levy ei kolahtanutkaan, Sammonlahden Lancen promokanavat on kunnossa. Harva omakustanneartisti hyödyntää yhtä hienosti Internetin eri kolkkia. Silmäilkääpä vaikka seuraavia linkkejä.


Ei kommentteja: