perjantai 7. tammikuuta 2011

Juno - J.K x 2 Tunti terapiaa



Juno - J.K x 2 Tunti terapiaa
Monsp Records, 2010

Biisilista
01. Intro
02. Polje stepperii
03. Suomileffas ft. McVilleGalle
04. Sisäst rauhaa
05. Ikiliikkuja ja rauhanpiippuja ft. Paleface
06. Yksinäinen kulkija ft. Sandhja
07. Rajat
08. Toiselta laidalta ft. Matinpoika
09. Äänitorvia ft. Kosola
10. Hämäriä katuja ft. Solonen
11. Pelotteluu
12. Huomaat
13. Mannut ja maat
14. Erkki
15. Sielun ristiretki ft. Okku
16. Myrkytetty ilmapiiri ft. Janna Hurmerinta

Monsp Recordsille levyttävä Juno teki ns. flegmaatikot julkaisemalla kaksi pitkäsoittoa saman vuoden aikana. Tammikuussa 2010 ilmestynyt "V-Tyyli" sai lokakuussa seurakseen "J.K x 2 Tunti terapiaa" -nimihirviön, jonka tuotannosta on vastannut yksinomaan Janne K. Pentti Perusjätkän täytyy tosin päätellä tämä albumin tittelistä itse, sillä kansilehdykässä biittivelhoa ei mainita sanallakaan.

Syytä olisi. Jannen ensiluokkainen tuotanto antaa puitteet koko terapia-konseptille. Biitit etenevät miellyttävän verkkaiseen tahtiin funkin ja soulin sävyttäminä. Poikkeuksen tekevät lähinnä hetket, jolloin terapeutin vastaanotolla kiihdytään (Äänitorvia, Hämäriä katuja & Mannut ja maat). Mikä tärkeintä: Juno tuntuu viihtyvän lungien taustojen päällä kuin kotonaan.

Tunnin mittainen terapiasessio antaa mahdollisuuden pysähtyä tilittämään kiireisen arjen murheista. Junon hahmoa kiristää etenkin valtamedian pauloissa rimpuilevien suomalaisten käyttäytymismallit ja luonteenpiirteet. Tunnontuskia koetaan myös kuulumisesta väkivaltaiseen maailmaan, kun omat ajatukset ovat kaikkea muuta kuin sotaisat.

Huge L on aina osannut poimia Suomesta ja suomalaisuudesta teräviä huomioita, joita on myös kyseenalaistanut onnistuneesti vastustamattomalla tyylillään. Muutoin olen sitä koulukuntaa, joka kokee yleistämisen ja "perisuomalaisista" luonteenpiirteistä vittuilun ärsyttävänä. Esimerkiksi juroudesta ja kateellisuudesta räppääminen ikään kuin suomalaisten yksinoikeutena alkaa olla jo aika haukotuttavaa kamaa.

Junon uusimmalla levyllä näitä ärsytyskynnystä koettelevia riimejä riittää. Jos jätetään suomalaisuus sikseen, niin esimerkiksi lehdistöä kritisoidaan toteamalla kuinka kaikki mitä lehdet tiedottaa on paskaa. Entä "lehtien tekstit"? "Ne on paskaa." Tällä levyllä isketään myös anonyymejä johtajia vastaan kuin Mikseri.netin syövereistä ikään. Äänitorvia-biisin ympäripyöreän kertosäkeen jälkeen tekee jo mieli varata omaa istuntoa terapeutilta.

"haluun huutaa johtajien suuntaan / kuulkaa KUULKAA kuulkaa KUULKAA / voidaaks muuttaa pinttynyttä normia / siihen tarvii väkivaltaa sekä äänitorvia"

Hetkinen. Hahmo joka aiemmin samalla kiekolla kyseenalaisti jopa lätkäkaukaloiden väkivallan (Rajat), riehuu nyt barrikadeilla esittämässä asiantuntevia vaatimuksia kuinka johtajien pitäis muuttaa pinttynyttä normia. Eikä siinä mitään jos kyseessä olisi yksittäinen kasa latteuksia, mutta kun näitä kuuluisia johtajia esiintyy sanoituksissa toistuvasti läpi levyn.

Vierailijoista sen verran, että Paleface onnistuu jälleen kerran yllättämään positiivisesti tyylikkäällä esiintymisellään biisillä Ikiliikkuja ja rauhanpiippuja. Kosola tiputtaa platan nokkelimman läpän aiemmin parjaamallani kappaleella Äänitorvia: "mä kuuntelen kun kaks naista bussis juttelee toisilleen / ja niil on ihan hullu ongelma, kun ei oo varaa ostaa uusia karvahuppareita koirilleen / ku musta ei sovi mustille ollenkaan".

Levyn loppupuolella Okku käy vetämässä hyvän kertosäkeen, mutta on räppärinä hieman koominen ja Janna puolestaan suoriutuu omasta osuudestaan erinomaisesti. Kokonaisuus on miksattu kohtuullisen sulavasti yhteen erilaisilla välisoitoilla ja skiteillä. Esimerkiksi Polje stepperii käynnistyy jonkun naisen hehkutuksilla (hieman samaan tyyliin kuin Teflon Brothersin Bikinilogia) ja päättyy Uuno Turhapuro -sampleen, joita levyltä löytyy Hugen esimerkkiä seuraten useampia.

Kaiken kaikkiaan "J.K x 2 Tunti terapiaa" jää pettymykseksi hienon "V-Tyyli" -albumin jälkeen. Levyn yleistunnelman takia kokonaisuus pysyy ehjänä, mutta ärsyttäviä lyriikoita ei pelasta edes Junon hyvä flow. Platan parhaiksi ansioiksi jäävät upeasti tyylitelty Ikiliikkuja ja rauhanpiippuja sekä Janne K:n tasokkaat biitit.

2½ / 5

Arvio: Juno - 13
Levy-yhtiö: www.monsp.com

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hi to all, the contents existing at this web page are actually amazing for
people experience, well, keep up the good work fellows.



My webpage ... victorinox watches for men

Anonyymi kirjoitti...

Hi, I do think this is an excellent website.
I stumbledupon it ;) I am going to come back yet again since I saved
as a favorite it. Money and freedom is the
best way to change, may you be rich and continue to guide other people.


Also visit my website - rc hobbies now