sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Lampaita ja trikoita - ZZARDOZ



Lampaita ja trikoita - ZZARDOZ
Omakustanne, 2010

Biisilista
01. Pakkolasku kannibaalisaarelle
02. Näkymätön mies
03. Galactuksen luona kahvilla v2.0
04. Kaksintaisteluplaneetta
05. Adom
06. Luodinkestävä Passat
07. Pankkiryöstö
08. Panasonic

Toisinaan postiluukusta tipahtaa hyvinkin persoonallisella visiolla tehtyjä albumeita. Lampaita ja trikoita -kollektiivin ensimmäinen levy toimii tästä hyvänä esimerkkinä. "ZZARDOZ" sisältää kahdeksan omituisesti nimettyä kappaletta, jotka on purkitettu omaan tahtiin 17 kuukauden aikana. Platalla räppää peräti viisi eri tekijää (Late, Reko, Schimanski, Teukka 42 sekä Tommi) ja tuotannosta vastaa Jouni 24H.

Tässä vaiheessa pintaan nousee kaksi tunnetta. Ensimmäisenä tajuntaan hiipii varovainen odotus siitä, josko persoonalliselta vaikuttava julkaisu paljastuisi mullistavan hyväksi levyksi. Sen sijaan vuosien myötä kehittynyt pessimismi varoittaa toivomasta liikoja, toimien usein paljon terveellisempänä lähestymistapana. Kuten tälläkin kertaa. "ZZARDOZ" on nimittäin yksi viime vuoden huonoimmista julkaisuista.

Albumilla riimitellään lähinnä sarjakuvahahmoista, tieteisseikkailuista ja roolipeleistä. Ei siinä mitään, näille aiheille löytyy varmasti oma kuuntelijakuntansa. Ensin pitäisi vaan osata räpätä. Lähes kaikki viisikon jäsenet kuulostavat siltä kuin olisivat siirtyneet ysärin alkuvuosista aikakoneella suoraan suomiräpin kultakauteen. Kankeat tyylit ja väkisin väännetty uhmakkuus tuovat elävästi mieleen Raptorin.

Läpät eivät kuitenkaan naurata edes hyvinkääläisen hassuttelijakolmikon vertaa. Luulisi, että esimerkiksi historiallisten hahmojen kaksintaisteluista saisi aikaan viihdyttävän biisin. Lampaita ja trikoita on venyttänyt aiheesta seitsemän minuuttia kestävän tajunnanvirran voimannäytön, joka lopahtaa jo minuutin jälkeen yhdentekeväksi jorinaksi. Lahtelaisrykelmän "hengellinen johtaja" Jouni 24H viimeistelee onnettoman paketin hengettömillä taustoillaan.

Ainoa positiivinen asia koko projektissa on se vilpitön into, ettei musiikintekoa oteta niin vakavasti. Se ja kappaleiden irrationalisuus jaksavat lämmittää lyhyen hetken ajan. "ZZARDOZ" vaikuttaa vaan valitettavasti siltä, että joukko jätkiä on aloittanut vääntämään räppiä kylmiltään koska se on niin helppoa. Aina ensin pitäisi kehittää jonkinlaista varmuutta ja vasta sitten alkaa miettiä niitä makeita konsepteja, ei toisinpäin.

1 / 5

lauantai 29. tammikuuta 2011

Freepoint Crew - Three Amigos



Freepoint Crew - Three Amigos
Chess Piece Recordings, 2010

Biisilista
01. Three Amigos
02. Still Alive
03. Old News
05. Good Year
06. Small Town Kids
07. Continuous Motion
08. 12 Days in Seoul ft. The Quiett
09. Money Making Machine
10. Time to Cook
11. Change for the Better

Porvoossa alkunsa saanut ja sittemmin helsinkiläistynyt Freepoint Crew -kolmikko on pyrkinyt koko 2000-luvun ajan kohti läpimurtoa, jollaista heille ei ole kuitenkaan vielä toistaiseksi suotu. Ensimmäinen omakustanne "Rhytmic & Melodic" ilmestyi jo vuonna 2003 ja seuraava tuotos, heidän oman Chess Piece Recordings -levymerkkinsä kautta julkaistu "Tailor-Made" näki päivänvalon 2008.

Yhtye ei ole kuitenkaan lähtenyt muuttamaan strategiaansa edes kolmannella pitkäsoitollaan. "Three Amigos" koostuu aiempien levyjen tapaan Maz:n englanninkielisestä riimittelystä sekä JMA:n ja Mathiaksen samplepohjaisista biiteistä. Kotimaan markkinoiden miellyttäminen on jätetty Hanna Pakariselle, Palefacelle ja sadoille muille artisteille, jotka ovat vaihtaneet esityskielensä yleisöystävällisempään suomeen.

Mikä tärkeintä, Freepoint Crew ei ole katkeroitunut kotikonnuilleen. Oman musavideonkin saanut FIN käsittelee suomalaisuutta rehellisen ylpeään sävyyn piilottamatta ikäviäkään tilastoja muun maailman korvilta. Maz on ujuttanut muidenkin kappaleiden sanoituksiin runsaasti suomalaisia nimiä (Kekkonen, Seppo Räty, Neste jne.) tuomaan persoonallista sisältöä kansainvälisille vesille.

Levyltä ei löydy mitään isompaa teemaa: suomalaisuuden vastapainoksi vieraillaan Etelä-Korean pääkaupungissa (12 Days in Seoul), opastetaan aloittelevia artisteja tekemään paperia (Money Making Machine) ja seurataan kuinka nuoren unelmille käy iän karttuessa (Small Town Kids). Oman osansa saavat myös ilmiöiden ja trendien turhankin vilkas liikenne (Old News) sekä tunnelmat "Tailor-Made" -levyn julkaisun jälkeen (Good Year).

Maz on räppärinä niitä luottojäbiä, jotka hallitsevat tarvittaessa niin yksityiskohtaisen kuvailun, tarinankerronnan kuin sanaleikittelynkin. Tyyli on sujuva, mutta perinteinen. Mitään poikkeuksellisia kykyjä ei löydy eikä kypsällä asenteella varustettu räppäri sellaisia näytä tarvitsevankaan. JMA ja Mathias ovat puolestaan sorvanneet ikivihreitä taustoja sanailun tueksi. Biittipuolelle ei jää yhtäkään notkahdusta.

"Three Amigos" on luultavasti tasaisin levy, jonka FPC on tähän mennessä julkaissut. Kaikkein onnistuneimmat raidat ovat aiheiltaan yksinkertaisimpia. Kokoonpanoa ja ryhmän musiikintekoa esittelevät Still Alive sekä Continuous Motion lukeutuvat juuri tähän joukkoon, samoin kuin albumin tyylikkäästi päättävä Change for the Better. Hyväntuulinen albumi olisi ehkä kaivannut muutaman rosoisemman träkin painuakseen vielä paremmin takaraivoon.

4 / 5

Oho!
Albumista on ilmestynyt sekä ilmaiseksi ladattava nettijulkaisu että rajoitettu CD-painos. Nettiniilot jäävät hienon kansitaiteen lisäksi paitsi Korean arvostetuimpiin räppäreihin lukeutuvan The Quiett:n versestä.


torstai 27. tammikuuta 2011

Taskumatti & Rokuli K - Käpälämäkeen



Taskumatti & Rokuli K - Käpälämäkeen
Omakustanne, 2010

Biisilista
01. Raato
02. Käki
03. Leijonaharjaa
04. Robin Hood
05. Hirvikärpäsiä
06. Jänishousu ft. 6mäki
07. Käpälämäkeen
08. Käpälämäki

Musta Perjantai oli tamperelainen yhtye, joka julkaisi joulukuussa 2007 suodatinpussiin sullotun levyn ja lopetti toimintansa seuraavana vuonna. Viisikon jäsenistä Kauhukoira vieraili myöhemmin Tykopaatin pitkäsoitolla, P-a-täri esiintyi Hannibalin & Joku Roti Mafian debyytillä aliaksella Manhattan Dynamiitti ja Suomen virallinen talkbox-mestari 6mäki jatkoi eri artistien tuottamista aktiivisesti. Nyt myös loput kaksi jäsentä, Taskumatti ja Rokuli K (ent. Kukkonen) puskevat julkaisurintamalle yhteisellä EP:llään.

Marraskuussa ilmestynyt "Käpälämäkeen" sisältää jonkin verran kokeellisempaa rytmimusiikkia kuin kotimaiset räppilevyt keskimäärin. Mietoja grime-vivahteita ja suhinaa. Rokuli K on tuottanut kaikki biitit, kun taas Taskumatti vastaa persoonallisella tyylillään räpeistä. Riimipolitiikka kulkee yhtä karuilla linjoilla kuin levyn äänimaisemakin: päätöntä elämää pyöritellään sekä kaupungin sykkeessä että sen ulkopuolella.

Taskumatin ulosantia voisi kuvailla arvaamattomaksi. Flow on parhaimmillaan äärimmäisen nopea ja kuulostaa hyvältä, mutta jo saman värssyn aikana räpit saattaa sotkeutua epäselväksi sanailuksi ohi biitin. Kaikesta päätellen Taskumatti arvostaa räppäämisessä enemmän tunnelmaa kuin jotain teknisesti puhdasta urheilusuoritusta. Hänen äänensä erottuu selkeästi massasta ja samoin tekee myös miehen hengitystekniikka. En olisi ikinä uskonut kirjoittavani tällaisesta asiasta, mutta Taskumatti ottaa happea ärsyttävän usein kuin olisi hukkumaisillaan.

Kappaleisiin on keskityttävä toden teolla, jos sanomista haluaa saada jotain irti. Lyriikat eivät ole sitä kuuluisaa rakettitiedettä, mutta holtittoman kerrontatyylin mukaan on vaan vaikeaa hypätä. Lopulta kolme biisiä siirtyy kokonaan skipattavien listalle: Raato, Leijonanharjaa sekä Käpälämäki. Vastaavasti muita positiivisemmassa valossa mieleen jäävät Käki ja 6mäen upeilla talkbox-osuuksilla kuorrutettu Jänishousu.

Henkilökohtaisesti en saanut ihan täyttä selkoa siitä, onko "Käpälämäkeen" lopulta lintu vai kala. Lupaavalta kuulostanut julkaisu ei kuitenkaan kolahtanut läheskään niin lujaa kuin olisin toivonut. Kokonaisuus jää valjuksi.

2½ / 5


sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Roska - Ranteet auki



Roska - Ranteet auki
Omakustanne, 2010

Biisilista
01. Intro
02. Kylil ft. Heimo AK
03. Perustuu tositapahtumiin
04. Oikee suunta ft. H&H
05. Paheksuvat katseet
06. Kiikarit part. 3
07. Ei järkee
08. Lataamo ft. Heimo AK, Haamu, Helppo J, Isimasa & LempiJoe
09. Ranteet auki
10. Ittensä surma ft. Pahennus-Kus & J. Kriisi
11. Maailmanloppu

Roska on Mertenmiehen sekä Riku Riettaan muodostama yhtye, jonka tukikohtana toimii Euroopan tämänhetkinen kulttuuripääkaupunki Turku. Heidät esiteltiin Get Wet Tuotannon elokuussa 2010 julkaisemalla kokoelmalla. Nyt parivaljakolta on ilmestynyt "Ranteet auki" -niminen pitkäsoitto.

Kuten albumin kansikuvasta ja tittelistä voi jo päätellä, materiaali ei ole järin positiivista. Tai kuten herrat itse asian ilmaisevat: "me ei olla sit mikään vitun Super Janne". Tällä levyllä elämää ei tunneta tarkoituksenmukaisena, vaan mielessä pyörii ennemminkin itsetuhoiset ajatukset sekä maailmanloppu. Onneksi raskaita aiheita keventää kappaleilla viljeltävä musta turkulaishuumori.

Kaksikko riimittelee toisistaan poikkeavilla tyyleillä, joten tunnistamisen kanssa ei tule ongelmia. Mertenmiehen erottaa etenkin hillittömistä raivonpuuskista. Aina kun kömpelöllä flowlla räppäävän ämseen läpät alkavat mennä ohi biitin, hän yrittää päästä takaisin rytmiin vetämällä seuraavat riimit hampaita kiristellen. Mertenmiehen eräänlaiseksi tavaramerkiksi voisi laskea myös täysin puskista tulevat, turun murteella syljetyt tiputtavat lainit kuten:

"turha on elää, turha on kuolla / turha on vanhojen naisten VITTUJA nuolla"

Täysin omaleimainen tyyli on ehdoton vahvuus, vaikka se ei aina kuulostaisikaan kovin sulavalta. Riku Rietas räppää sen sijaan jo hieman vakuuttavammalla flowlla. Hän on tehnyt myös kaikki levyllä kuultavat taustat ja on sillä saralla selvä lahjakkuus. Hieman hapuilevat, mutta hyvillä sampleilla varustetut eteläbiitit tuovat jollain tavalla mieleen Huge L:n varhaisen tuotannon. Ei siksi että soundimaailmat kohtaisivat, vaan juuri persoonallisuuden vuoksi.

"Ranteet auki" sisältää monia ihan mielenkiintoisia vetoja. Kuumottava kyttäyssaaga Kiikarit on edennyt jo kolmanteen osaansa ja Lataamo vie seitsemän turkulaista räppäriä (mm. Haamu & LempiJoe) psykiatriseen sairaalaan. Roskan biisit erottuvat kaiken lisäksi kohtuullisen helposti perinteisestä suomiräpistä meininkinsä takia. Samalla on kuitenkin vaikeaa löytää syitä, miksi juuri tämän levyn poimisi hyllystä uudelleen soittoon. Pelkästään yksittäiset repeilyt ja tuoreet taustat eivät auta muita teoksia vastaan.

Roska on kehittynyt kaveripiirin hassutteluista varteenotettavaksi yhtyeeksi, jolla on kuitenkin vielä paljon matkaa parhaisiin teoksiinsa. Onneksi kehityskäyrä näyttää suuntautuvan ylöspäin.

2½ / 5

lauantai 22. tammikuuta 2011

Idän Ihme - Tästä ei sitte kerrota kellekkään



Idän Ihme - Tästä ei sitte kerrota kellekkään
Kaita Polku Productions, 2010

Biisilista
01. Mitalit kaulassa
02. Seksiä, valheita ja ääninauhaa ft. Soppa
03. Näkyykse päällepäin
04. Älä jäädy
05. Mä rakastuin lutkaan
06. Jotain mihin tarttua ft. Juju & Opaali
07. Lossilla vastaan ft. Hannibal
08. Soita Kalevaan (remix) ft. Otto Martikainen, SP, Spesialisti, Leijonamieli & Henrika
10. Oikotietä
11. Parempaa väkee
12. Piilokamerassa
13. Mä lähen tänää ft. Tykopaatti

Idän Ihmettä on vaikeaa lähteä esittelemään mainitsematta hänen osallisuuttaan Seren Chillaa meiä kanssa -kesähittiin. Tamperelaisen rikosrekisteristä löytyy myös mm. laittoman viihdyttävät vierailut Opaalin molemmilla albumeilla sekä keräilyharvinaisuudeksi muodostunut "Liian kuumaa käsitellä" -yhteislevy Tupla-S:n kanssa. Kaiken lisäksi sadattuhannet suomalaiset ovat huomaamattaan tutustuneet hänen materiaaliinsa Cheekin Liekeissä -singlen myötä.

"Tästä ei sitte kerrota kellekkään" -soolodebyytillä ei enää vierailla muiden mailla. Kaita Polku Productionsin julkaisemalla kiekolla on tekijänsä tavoin kaksi puolta: "välillä härski, välillä nöyrä". Ensimmäiset seitsemän kappaletta koostuvat pääosin naisista (ja naisille) esitetystä tilityksestä, jonka jälkeen siirrytään Kalevaan tarinoimaan ihmisten kaksinaamaisuudesta. Arkipäiväistä jauhantaa sävyttää multiriimien täyttämä tyyli, josta on vuosien saatossa muodostunut Tupla-I:n tavaramerkki.

Kokonaisuudesta kasattu ennakkosampleri antoi odottaa välitöntä viiden tähden klassikkoa. Idän Ihmeen taitavaa riimittelyä kuunteleekin mielellään, mutta aivan ruusuisten ennakko-odotusten korkeudelle ei ylletä. Herkullisista konsepteista (eeppinen possebiisi Kalevasta, Soderberghin ohjaustyöhön viittaava kakkosraita, oonko mä Piilokamerassa jne.) huolimatta useista kappaleista jää uupumaan tasaisuus tai jokin viimeinen silaus. Ajoittain tuntuu siltä, että multiriimittely rajoittaa Kinoksen kerrontaa ja sisältö jää puuttumaan.

Omat ongelmansa löytyy myös vierailijoista, jotka pilaavat kolme potentiaalista raitaa huonoilla esityksillään. Albumin kymmenestä varsinaisesta vierailijasta olisi saanut jättää (diplomaattisesti ilmaistuna) ainakin puolet pois. Onneksi tuotanto on sentään ollut osaavissa käsissä. Jazzy-O, Kilari Audio, Otto Martikainen ja Tiedemies vankistavat tämän lätyn jälkeen asemiaan TOP 10 suosikkituottajieni joukossa.

Teoksen kohokohdiksi jää täydellisesti rakennettu Mä rakastuin lutkaan ja kaiken maailman jadakissien "why?" -asetelmat toisin päin kääntävä Älä kysy miks. Sokeriksi pohjalle ujutettu bonusraita toimii sekin vuosien tehosoitosta huolimatta.

4 / 5

Kotisivut: www.idanihme.fi

tiistai 18. tammikuuta 2011

Tilanneraportti 2011



Morjesta pöytään!

Tammikuun alun hurja postaustahti johtui pitkälti siitä, että olin tuolloin työttömänä. SPOILER: Nyt en enää ole, vaan takana on kaksi päivää erittäin mieluisassa työympäristössä. Tehtävä tuo mukanaan omat haasteensa ja siksi blogin päivitystahti tulee (jälleen) hidastumaan merkittävästi.

Olen lupaillut blogille uusittuja nettisivuja jo pitkään. SPOILER: Näyttää siltä, ettei hommasta tule yhtään mitään.

Jotkut ovat lähettäneet mailia elokuussa järjestettävää Blockfestiä koskien. SPOILER: En ole enää mukana järjestelyissä.

Tuoreet Platat Awardsin oli määrä sijoittua helmikuun tienoille. SPOILER: Lupaus tulee pitämään. Viimeistään helmi-maaliskuun vaihteessa rankataan vuoden plätyt järjestykseen. Uskallan myös luvata, ettei ns. gaala jää enää ensi vuonna pelkäksi nettikehujen jakamiseksi.

Terveisiä sieltä kuuluisasta oravanpyörästä toivotteleepi,

"YHTEISKUNNAN JÄSENEKSI HYVÄKSYTTY ON/OFF-MIES"

lauantai 15. tammikuuta 2011

Ruger Hauer - Se syvenee syksyllä



Ruger Hauer - Se syvenee syksyllä
Monsp Records, 2010

Biisilista
01. Pelle Époque
02. Sig Sauerkraute
03. Dallas
04. Pettävä annostus
05. Jokaiselle jotakin
06. Täällä
07. Huomioita kävelystä veden päällä
08. Täällä vielä
09. Vampyyri
10. Marraskuu
11. Riippusilta

Wikipedian mukaan Suomessa tehdään eniten itsemurhia toukokuisin. Sen sijaan masennuslääkkeiden perään huudellaan jo aikaisin syksyllä, suurimman kysynnän osuessa lopulta marraskuille. Tämän huomasivat myös Ruger Hauer -yhtyeen jäsenet Paperi T, Pyhimys ja Tommishock, jotka suuntasivat kahden vuoden ajaksi labraan taistelemaan kaamosta vastaan. Lopputuloksena syntyi lääke nimeltä "Se syvenee syksyllä".

Monsp Recordsin kautta julkaistulla pitkäsoitolla käsitellään erityisen paljon kuolemaa. Levy käynnistyy kolkolla avausbiisillä, jolla "kauniista ajasta" on saatu yhtä kirjainta muuttamalla "paskaa aikaa". Myöhemmin ammutaan se viimeinen laukaus, mittaillaan määreitä huolimattomasti ja noustaan veden alta juuri ennen kuin happi ehtii loppua. Hyvästit jätetään hirsipuussa kiikkuen, galaksien välille riippusiltaa rakentaen.

Vaikuttaako synkältä? Ei hätää. Niin erikoiselta kuin se ehkä tuntuukin, "Se syvenee syksyllä" nimenomaan kohottaa mielialaa. Korkealentoista lyriikkaa tiputtavan Pyhimyksen, syvissä vesissä useiden omakohtaisien kokemuksiensa kanssa uivan Tommishockin ja yhden värssyn muita vähemmän räppäävän, mutta sitäkin nälkäisemmän Paprun käsissä viestikapula siirtyy riimittelijältä toiselle ilman vaihtovirheitä tai omalta radalta poikkeamista.

Asetelmaa täydentää Huge L, jonka tuotanto vaikuttaa kehittyneen jälleen isolla harppauksella eteenpäin. Lahjakkaiden tekijöiden aivoituksista syntyy nurinkurisia, mutta äärimmäisen hienoja hetkiä: kolme siviilipalveluksen suorittanutta miestä räppäämässä aseista asiaan kuuluvin efektein (Sig Sauerkraute), Papru disauttamassa vastenmielisiä poliitikkoja euforisen ujelluksen soidessa taustalla (Vampyyri) ynnä muuta vastaavaa.

Parasta on, ettei kukaan Ruger Hauerin kolmikosta jää albumilla varjoon. Jokaisen versen jälkeen voisi huudattaa sumutorvia häpeilemättä ja anella pikakelausta takaisin alkuun. Ilahduttavin yllätys on Paperi T, jota on kuultu kolmikosta vähiten ennen tätä projektia. Hänen tasonsa pysyy läpi teoksen korkealla ja itse asiassa Porvoon kasvatti suorittaa myös platan ainoan murhan, sylkemällä selkeästi parhaan värssyn Jokaiselle jotakin -biisillä. Muilla kappaleilla kolmikko pysyy hyvin pitkälti tasoissa.

Tämän takia onkin ironista, että juuri Pettävä annostus (jolla Paperi T ei siis varsinaisesti räppää) muodostuu ehdottomaksi suosikikseni tältä levyltä. Pyhimyksen flow on huikea ja Tommishock pääsee niin ikään oikeuksiinsa Hugen upean biitin päällä. Kädet nousee voiton merkiksi ilmaan viimeistään siinä vaiheessa, kun filttereiden läpi matkaavan jumitusfunkin taustalta erottuu vaimea pitchattujen kasaritomtomien ääni. Kaiken lisäksi Paprun kertosäkeessä s-kirjaimet ovat kuin nyrkiniskuja 60-luvun Batmaneista!

Ruger Hauer -triolla on hämmästyttävä kyky paketoida painavat sanomat kauniisiin kääreisiin. "Se syvenee syksyllä" viihdyttää ja niin halutessaan myös koettelee kuuntelijaa. Jotain albumin tasosta kertonee se, että yhdestätoista kappaleesta peräti seitsemän kisaa papereissani vuoden parhaan biisin tittelistä (Sig Sauerkraute, Dallas, Pettävä annostus, Huomioita kävelystä veden päällä, Täällä vielä, Vampyyri, Marraskuu) eikä loputkaan raidat petä.

Slaughterhouse on tästä lähtien "jenkkien Ruger Hauer".

5 / 5

Levy-yhtiö: www.monsp.com

keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Timo Pieni Huijaus - Emävale



Timo Pieni Huijaus - Emävale
Rähinä Records, 2010

Biisilista
01. Vermo
03. Ilotalo (Nti. Heyhei)
04. Onnenpotkut ft. Gbrl
06. Mun hattu
07. Maksoin ft. Joniveli
08. Pennist
09. Robin of Velkala
10. Niin isol ku mahtuu
11. Varjoon jää
12. Kahdeksas veljes
13. Tuulimylly
14. Vedä se yli ft. Koala Kläk
15. Kuningas ft. Elastinen
16. Ruusutarha ft. Illi

Rähinä Recordsin ottopoika Timo Pieni Huijaus saattoi pitkäaikaisen projektinsa vihdoinkin päätökseen. Elastisen kanssa tehdyn mixtapen, Pyhimyksen kera levytetyn albumin ja kymmenien (muiden artistien levyillä suoritettujen) vierailujen jälkeen oma debyyttisoolo on nyt ulkona. "Emävale" paisui lopulta 16 kappaleen mittaiseksi.

Satunnaisten kuuntelijoiden keskuudessa Joniveli ja Timo Pieni Huijaus on totuttu erottamaan omaksi lokerokseen Rähinän artistikatraasta. Tämä johtunee erityisesti siitä, että kaksikko riimittelee huomattavasti nöyremmällä tyylillä kuin lafkan muut nimet. TPH:n matalaääninen tiputus on katkonaista ja teksteissä vaikuttaa aina olevan oma mystinen sävynsä. Ikään kuin mies olisi vaarassa eksyä sivuraiteille, mutta pysyisi kuitenkin koko ajan kiinni aiheessa.

Timon esikoislevyllä ei kuulla kuin neljää vierailevaa räppäriä, joten vastuu biisien pysymisestä kasassa jää valtaosin tekijälle itselleen. Viimeistään tämän albumin myötä käy selväksi, ettei TPH ole pelkkä yksittäisten säkeistöjen ihme vaan pystyy kirjoittamaan ehjiä kolmen värssyn kappaleita. Hänen valtikseen muodostuu kokemus, jonka pohjalta on syntynyt hienoja tekstejä mm. matkailusta (Mun hattu), vaikuttamisesta maalaamisen avulla (Niin isol ku mahtuu) sekä elämän tärkeistä valinnoista (Katusoittaja).

Kappaleilla esiintyy runsaasti viittauksia erityisesti kotimaisten artistien tuotantoihin, lähtien aina Olavi Virrasta Jenni Vartiaiseen asti. Sanoituksista löytyy myös sisäpiirin läppiä, joita kuuntelijan on mahdotonta tajuta ("He-Man meni Mr. Finland -kisaan ja voitti") ilman artistin selvennöksiä. Koska KAIKKI läpät syljetään tismalleen samalla äänenpainolla, monia oivaltavia rivejä huomaa vasta useiden kuuntelukertojen jälkeen tai kansilehtistä selaamalla. Kaikki tämä nostaa sanoitusten arvoa, vaikkei kyseessä olekaan mitään vaikeasti sisäistettävää rakettitiedettä.

Sujuvien tekstien lisäksi levylle on eksynyt myös muutamia sairaita biittejä. Mainittakoon näin kärkeen vaikkapa Elastisen huikea boogietamppaus Vedä se yli tai saman tekijän raaka boom bap -flipautus Tee mitä pitää. TK saa rouheista rummuista ja osuvasta samplesta aikaan Ilotalon, kun taas teoksen parhaasta taustasta vastaa Ola raidalla Robin of Velkala. Biiseille on napattu myös ilahduttavan paljon voksusampleja Rähinän vanhoilta julkaisuilta (mm. Kapasiteettiyksikön suurimmilta bängereiltä Kiitos ja Mä pysyn liikkeessä).

Rähinää käsitellään paljon sanoituksissakin, sillä TPH haluaa tehdä selväksi viihtyvänsä erinomaisesti ko. kollektiivin parissa. Kahdeksas veljes -edustusbiisi saattaa mennä monien kohdalla yli hilseen, mutta sen toisessa versessä paljastetaan mielenkiintoisia yksityiskohtia artistin historiasta. Paljon aikaa käytetään myös rahan käsittelyyn. Onpa levylle ujutettu Uniikin levyllä aloitetun ja Asan platalla jatketun "trilogian" viimeinenkin osa, Tuulimylly.

Katutaiteilija T. Snellman on onnistunut työstämään viihdyttävän esikoislevyn, jonka kruunaa Koala Kläkin vierailu. Tasaisesta kokonaisuudesta on vaikeaa löytää heikkouksia.

4½ / 5

Levy-yhtiö: www.rahina.com

maanantai 10. tammikuuta 2011

Sammonlahden Lance - Unettomat matkat



Sammonlahden Lance - Unettomat matkat
Omakustanne, 2010

Biisilista
01. Hyvää päivää
02. Saa tarpeeks
04. Tätä luontoo
05. Rantakylän shamaani (skit)
06. Palasiks
07. 4 isoo silmää 20 jalkaa
08. Puitten takaa ft. Slaidi
09. Kotona
10. Hyvää yötä

Sammonlahden Lance (ent. Balance) julkaisi viime vuoden alussa "Tykki-Öljy-Massi-Pölly" -nimisen EP:n, joka päätyi myös tämän sivuston syyniin. Nyt 21-vuotiaalta artistilta ilmestyi jo ensimmäinen kokopitkä. "Unettomat matkat" on alusta loppuun tekijänsä voimannäyttö, sillä omakustanteen biitit, kansitaide, masterointi, miksaus, promo, riimit, räpit ja äänitys ovat olleet artistin itsensä vastuulla.

Tällainen yritteliäisyys on aina kunnioitettavaa, mutta samalla myös riskialtista. Oman vision toteuttaminen käy raskaaksi yksinään ja siihen ryhdyttäessä artistin tulee olla lahjakas, jotta kokonaisuudesta ei tule liian yksipuolista. Sammonlahden Lance olisi tarvinnut levylleen vähintään ulkopuolisen laadunvalvojan ja mielellään myös vierailevia biittinikkareita.

"Unettomat matkat" yrittää ilmeisesti olla jonkinlainen tarina omia rutiinejaan karkaavasta hahmosta, joka lähtee reissuun pitämään hauskaa ja flippaa metsän siimeksessä päihteistä/sienistä. Albumin loppupuoli kuluukin vainoharhaisissa meiningeissä. Pelkoa ja inhoa Lappeenrannassa. Tarinamuotoiseen levyyn viittaa ainakin kappalejärjestys sekä etenkin intron ja outron tittelit.

Löyhä juoni, jos sellaista ylipäätään on, ei tällä kertaa pelasta teoksen puutteita. Sammonlahden Lancen sanoitustyyli on sekava ja räppääminen raskasta. Jannu kun ei satu omistamaan kaikkein miellyttävintä ääntä eikä riimittelyssä ole mitään vetoavaa. SL ei saavuta missään vaiheessa levyä sellaista asemaa, että häntä jaksaisi kuunnella tarkkaavaisesti pitkiä ajanjaksoja. Yksinkertaisista biiteistä löytyy oma vetovoimansa, mutta lopulta ne kuulostavat liikaa samankaltaisilta renkutuksilta.

Tällä kertaa Sammonlahden Lance jää siis kauas potentiaalistaan. Esikoislevystä on muodostunut sotkuinen kasa lankaa, jonka päätä ei näy missään eikä langan katkaiseminenkaan tunnu auttavan. Platta on tätä nykyä ladattavissa myös ilmaiseksi netistä, joten oman käsityksensä voi muodostaa klikkaamalla merkinnän lopusta löytyvää linkkiä.

2 / 5

Oho!
Vaikka levy ei kolahtanutkaan, Sammonlahden Lancen promokanavat on kunnossa. Harva omakustanneartisti hyödyntää yhtä hienosti Internetin eri kolkkia. Silmäilkääpä vaikka seuraavia linkkejä.


Matinpoika - Vasta kohta



Matinpoika - Vasta kohta
Yellowmic Records, 2010

Biisilista
01. Intro
02. Seuraa vaa
03. Meillä
04. Sä et tiedä, vielä
05. Kunnon poika
06. Tänä päivänä
07. Miten teet sen ft. Elfunkk
08. Reppu selässä
09. Joulutunnelmaa
10. Eri kuorissa
11. Kuka se olikaa
12. Sattumaa satumaassa ft. Linda
13. Rauhanlinnut ft. Juno
15. 2010 ft. Jessica & Linda
16. Hameen alle ft. Juno, Okku, VilleGalle, Jessica & Linda
17. Etsin & löydän
18. Outron

Yellowmic Records jatkaa tuoreiden kykyjen tukemista. Tällä kertaa lafka toimii Matinpojan debyyttilevyn julkaisukanavana. 23-vuotias helsinkiläinen omaa taustaa sekä musiikin että runojen parissa. Räppäämisen mies aloitti 2003, jonka tuloksena ilmestyi myös omakustanne muutamaa vuotta myöhemmin. Parhaiten hänet tunnetaan vierailuistaan Junon "V-Tyylillä" sekä jäsenyydestään GBR-kollektiivin riveissä.

"Vasta kohta" esittelee tekijästään kaksi puolta. Ensinnä on se tyylilajin perinteitä kunnioittava riimittelijä, joka haluaa mahduttaa debyyttilevylleen pari possebiisiä sekä oman historian kuvailemista. Toisaalta albumilla käsitellään myös pohdiskelevaan tyyliin hyvin laajojakin aiheita, jollaisia rap-artistit normaalisti kaikkoavat henkensä edestä. Pöydälle nostetaan mm. kaikkivaltias luoja (Kuka se olikaa) sekä maapallo ja sen asukit (Meillä).

Matinpojan selkeä vahvuus piilee omalaatuisessa tyylissä. Hän osaa kirjoittaa fiksua lyriikkaa ja ennen kaikkea sommitella säkeistönsä persoonallisella tavalla. Äänenkäyttö on vahvaa, vaikka kyseessä ei olekaan mikään laulurastas. Lisäksi hänellä riittää korvaa taustoille. Erityisesti eL:n tuottamat biitit kuten kuten Etsin & löydän, Ku sä leijut siel tai Sä et tiedä vielä ovat erikoisia, mutta hyviä.

Kunnon poika on osoitus siitä mihin Matinpoika parhaimmillaan pystyy aiheen, biitin ja kaikkien värssyjen natsatessa yhteen. Lämminhenkiseen sävellykseen levytetty kunnianosoitus äidille on sanoitettu niin upeasti, että mutsi on taatusti ylpeä. Suomiräpissä aihetta on lähestytty yleensä lähinnä huumorin kautta, koska aihe tuntuu ilmeisesti muutoin liian nololta. Tässä tapauksessa ei tehdä kompromisseja.

Tunnin mittainen levy pitää luonnollisesti sisällään myös heikkouksia. Ensimmäisenä tulee mieleen kokonaisuuden miksaaminen yhtenäiseksi pötköksi, mikä on selvästä tarkoituksesta huolimatta kurautettu täysin. Toisena pituus. Levylle on hyväksytty liikaa träkkejä, jotta tunti olisi alusta loppuun mielenkiintoinen. Esimerkiksi pakolliset possebiisit, joilla osoitetaan keiden kanssa Matinpoika on tehnyt ja tekee yhteistyötä, eivät istu teoksen linjaan ollenkaan.

Bängäävään kasaribiittiin nauhoitettu Miten teet sen kuulostaa enemmän Herrasmiesliigan biisiltä, vaikka tuokin potkua platan keskivaiheille. Hameen alle antaa varsinkin Junolle tilaisuuden loistaa rautaisella versellä, mutta on turha lisä levylle. Muista biiseistä Rauhanlinnut, 2010 ja albumin melkeinpä ainoa synkkä biisi, Joulutunnelmaa, eivät uppoa. Lisäksi kuuntelijalle puskee ajoittain esiin salakavala fiilis liiallisesta maailmanparantamisesta.

"Vasta kohta" -levyn perusteella näyttää siltä, että Matinpoika on löytämässä oman tyylinsä varsin nopeasti. Ensimmäinen studioalbumi ei ole vielä täysosuma, mutta se antaa ehdottomasti odottaa tekijältään vielä parempia teoksia. Jo tämä platta osoittaa tuoretta lähestymis- ja tulkitsemistapaa genren parissa.

3½ / 5

Oho!
En odottanut liikoja, kun takakanteen oli merkitty vieraileviksi artisteiksi nimet Jessica ja Linda. Yleensä tämä on tarkoittanut suomiräppilevyillä jotain naapurin kuorolikkoja, joita on pyydetty levylle paremman puutteessa. Tällä kertaa odotukset ylittyvät kuitenkin moninkertaisesti: Linda Ilves hakkaa kaiken maailman lauranärhet 100 - 0. Tämä on totta.

Levy-yhtiö: www.yellowmic.com

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Tapani Kansalainen - Eilisen keisari, narri loppuelämän



Tapani Kansalainen - Eilisen keisari, narri loppuelämän
Joku Roti Records, 2010

Biisilista
01. Huonot tapani
02. Huomenna ft. Laiska Leppone
03. Säätäjä
04. Naisongelmii
05. 33210 ft. Major Tutka
06. Aakkosten alkeet
07. Elämäntapani
08. Horoista
09. Vertigo ft. Tykopaatti
12. Sunnuntairaportti ft. Huutava vääryys

Tampere on muuttunut vuosien saatossa todelliseksi rentturäppäreiden tyyssijaksi. Samaan seurueeseen kuuluu myös Tapani Kansalainen, jonka esikoisalbumi "Eilisen keisari, narri loppuelämän" ilmestyi Joku Roti Recordsin kautta syksyllä 2010. Nimi voi olla joillekin tuttu esimerkiksi Hannibalin & Joku Roti Mafian tai Stepan pitkäsoitoilta, joille mies on tuottanut taustoja. Hän on esiintynyt myös aliaksella John Cityzen ja vaikuttanut vuosituhannen vaihteessa perustetun Ionics-yhtyeen riveissä.

Tapani Kansalainen on hahmo, johon monien hiphopin parissa aikaansa tuhlaavien miesten on helppo samaistua. Jannun arki koostuu jatkuvasta itsepetoksesta, kaljan kittaamisesta sekä pajauttelusta. Kuvottaviin pätkätöihin alennutaan vain pakon edessä eli toisin sanoen silloin, kun mutsilta ei enää kehtaa pyytää ja sinisilmäisiltä spedeiltä ei onnistu varastamaan kahisevaa. Pidempiaikaisia seurustelusuhteita muodostuu aniharvoin ja silloin kun sellaiseen kykeneekin, vaimoketta pakoillaan keikkailemalla.

Nettipornon ja päihteiden avulla vastoinkäymisiään hukuttava artisti muistuttaa siis aihevalinnoiltaan jonkin verran Tykopaattia. Kun vaikutteita itse räppäämiseenkin on otettu siltä suunnalta, albumin avainkysymykseksi hahmottuu nopeasti se, millä tapaa Kansalainen erottuu lafkatoveristaan. Heitä kun yhdistää kaiken lisäksi vieläpä multilahjakkuus Tapsan hallitessa useita instrumentteja, tuottamisen sekä suunsoittamisen kahdella kielellä ja Tykon solkatessa niin ikään sekä englanniksi että suomeksi rumpujensa takaa.

Flown suhteen vaikutteet eivät muodostu ongelmaksi. Kansalainen riimittelee luonnollisella ja rauhallisella tyylillä, jonka oppii jo muutaman kappaleen kuluessa erottamaan Tykopaatin vastaavasta. Tiputtelu kuulostaa läpi albumin uskottavalta ilman, että artistin tarvitsee tehdä suurta numeroa elämäntyylistään. Myös hidastempoiset, ajoittain jopa jazzahtaviksi äityvät taustat sopivat räppeihin saumattomasti. Biitit kuten 33210, Horoista ja Sunnuntairaportti tekevät isoimman vaikutuksen.

Kappaleilla ei kuulla erityisen nokkelia rivejä saati normaalista poikkeavaa tarinankerrontaa. Käytännössä sellaiset isot läpät, joita esimerkiksi Are pudottelee, puuttuvat kokonaan. Maanläheistä sanailua jää silti kuuntelemaan mielellään, koska värssyt pysyvät todella hyvin kasassa ja biisit rullaavat niin vaivattomasti eteenpäin. Ainoa asia mikä levyä kuunnellessa jää vaivaamaan on eläytymisen puute. Kansalaisen flow pysyy biisiltä toiseen samanlaisena, ei väliä kerrotaanko naisista vai yrttisäädöistä.

Kuluneiden aihevalintojen rienaamista träkeistä kaksi kappaletta erottuvat edukseen. 33210 kuvailee huomaamattaan artistin kotinurkkien lisäksi myös Suomen suurkaupungin nopeaa muutosta. Ilmeisesti vuonna 2008 nauhoitetulla biisillä mainittavat Onnela, Ottopoika ja Pub Lordi ovat tätä nykyä jo historiaa Tampereella. Eläkettä venaillessa on puolestaan kuin Bill Murrayn tähdittämä elokuva. Kunniamaininnat myös Aakkosien alkeet ja Horoista -raitojen ideoille sekä Vertigo ja Sunnuntairaportti -viisujen tarttuville kertosäkeille.

"Eilisen keisari, narri loppuelämän" muistuttaa jonkin verran Tykopaatin debyyttialbumia. Koska materiaalia on purkitettu pitkän nauhoitusvälin aikana ja perinteiset aihevalinnat ovat artistille suomen kielellä esitettyinä uusia juttuja, levystä on kuoriutunut epätasainen paketti. Räppärinä Tapsa K onnistuu erottautumaan virkaveljestään tarpeeksi rakentaakseen itselleen tulevaisuuden suomiräpin parissa.

3 / 5


perjantai 7. tammikuuta 2011

Juno - J.K x 2 Tunti terapiaa



Juno - J.K x 2 Tunti terapiaa
Monsp Records, 2010

Biisilista
01. Intro
02. Polje stepperii
03. Suomileffas ft. McVilleGalle
04. Sisäst rauhaa
05. Ikiliikkuja ja rauhanpiippuja ft. Paleface
06. Yksinäinen kulkija ft. Sandhja
07. Rajat
08. Toiselta laidalta ft. Matinpoika
09. Äänitorvia ft. Kosola
10. Hämäriä katuja ft. Solonen
11. Pelotteluu
12. Huomaat
13. Mannut ja maat
14. Erkki
15. Sielun ristiretki ft. Okku
16. Myrkytetty ilmapiiri ft. Janna Hurmerinta

Monsp Recordsille levyttävä Juno teki ns. flegmaatikot julkaisemalla kaksi pitkäsoittoa saman vuoden aikana. Tammikuussa 2010 ilmestynyt "V-Tyyli" sai lokakuussa seurakseen "J.K x 2 Tunti terapiaa" -nimihirviön, jonka tuotannosta on vastannut yksinomaan Janne K. Pentti Perusjätkän täytyy tosin päätellä tämä albumin tittelistä itse, sillä kansilehdykässä biittivelhoa ei mainita sanallakaan.

Syytä olisi. Jannen ensiluokkainen tuotanto antaa puitteet koko terapia-konseptille. Biitit etenevät miellyttävän verkkaiseen tahtiin funkin ja soulin sävyttäminä. Poikkeuksen tekevät lähinnä hetket, jolloin terapeutin vastaanotolla kiihdytään (Äänitorvia, Hämäriä katuja & Mannut ja maat). Mikä tärkeintä: Juno tuntuu viihtyvän lungien taustojen päällä kuin kotonaan.

Tunnin mittainen terapiasessio antaa mahdollisuuden pysähtyä tilittämään kiireisen arjen murheista. Junon hahmoa kiristää etenkin valtamedian pauloissa rimpuilevien suomalaisten käyttäytymismallit ja luonteenpiirteet. Tunnontuskia koetaan myös kuulumisesta väkivaltaiseen maailmaan, kun omat ajatukset ovat kaikkea muuta kuin sotaisat.

Huge L on aina osannut poimia Suomesta ja suomalaisuudesta teräviä huomioita, joita on myös kyseenalaistanut onnistuneesti vastustamattomalla tyylillään. Muutoin olen sitä koulukuntaa, joka kokee yleistämisen ja "perisuomalaisista" luonteenpiirteistä vittuilun ärsyttävänä. Esimerkiksi juroudesta ja kateellisuudesta räppääminen ikään kuin suomalaisten yksinoikeutena alkaa olla jo aika haukotuttavaa kamaa.

Junon uusimmalla levyllä näitä ärsytyskynnystä koettelevia riimejä riittää. Jos jätetään suomalaisuus sikseen, niin esimerkiksi lehdistöä kritisoidaan toteamalla kuinka kaikki mitä lehdet tiedottaa on paskaa. Entä "lehtien tekstit"? "Ne on paskaa." Tällä levyllä isketään myös anonyymejä johtajia vastaan kuin Mikseri.netin syövereistä ikään. Äänitorvia-biisin ympäripyöreän kertosäkeen jälkeen tekee jo mieli varata omaa istuntoa terapeutilta.

"haluun huutaa johtajien suuntaan / kuulkaa KUULKAA kuulkaa KUULKAA / voidaaks muuttaa pinttynyttä normia / siihen tarvii väkivaltaa sekä äänitorvia"

Hetkinen. Hahmo joka aiemmin samalla kiekolla kyseenalaisti jopa lätkäkaukaloiden väkivallan (Rajat), riehuu nyt barrikadeilla esittämässä asiantuntevia vaatimuksia kuinka johtajien pitäis muuttaa pinttynyttä normia. Eikä siinä mitään jos kyseessä olisi yksittäinen kasa latteuksia, mutta kun näitä kuuluisia johtajia esiintyy sanoituksissa toistuvasti läpi levyn.

Vierailijoista sen verran, että Paleface onnistuu jälleen kerran yllättämään positiivisesti tyylikkäällä esiintymisellään biisillä Ikiliikkuja ja rauhanpiippuja. Kosola tiputtaa platan nokkelimman läpän aiemmin parjaamallani kappaleella Äänitorvia: "mä kuuntelen kun kaks naista bussis juttelee toisilleen / ja niil on ihan hullu ongelma, kun ei oo varaa ostaa uusia karvahuppareita koirilleen / ku musta ei sovi mustille ollenkaan".

Levyn loppupuolella Okku käy vetämässä hyvän kertosäkeen, mutta on räppärinä hieman koominen ja Janna puolestaan suoriutuu omasta osuudestaan erinomaisesti. Kokonaisuus on miksattu kohtuullisen sulavasti yhteen erilaisilla välisoitoilla ja skiteillä. Esimerkiksi Polje stepperii käynnistyy jonkun naisen hehkutuksilla (hieman samaan tyyliin kuin Teflon Brothersin Bikinilogia) ja päättyy Uuno Turhapuro -sampleen, joita levyltä löytyy Hugen esimerkkiä seuraten useampia.

Kaiken kaikkiaan "J.K x 2 Tunti terapiaa" jää pettymykseksi hienon "V-Tyyli" -albumin jälkeen. Levyn yleistunnelman takia kokonaisuus pysyy ehjänä, mutta ärsyttäviä lyriikoita ei pelasta edes Junon hyvä flow. Platan parhaiksi ansioiksi jäävät upeasti tyylitelty Ikiliikkuja ja rauhanpiippuja sekä Janne K:n tasokkaat biitit.

2½ / 5

Arvio: Juno - 13
Levy-yhtiö: www.monsp.com

tiistai 4. tammikuuta 2011

Half Day Nation - Rhythm Strong



Half Day Nation - Rhythm Strong
Aava Records, 2010

Biisilista
01. Rhythm Strong
02. Master Calling
03. Rise of the Half Day Nation
04. Life Is

Nanosekunnin ajan ehdin jo miettiä, tulinko juuri äsken laittaneeksi José Gonzálezin albumin soittimeeni. Kaiuttimista raikaavasta materiaalista vastaa kuitenkin ruotsalaislahjakkuuden sijaan Half Day Nation, jonka esikois-EP "Rhythm Strong" julkaistiin helsinkiläisen Aava Recordsin kautta syyskuussa.

Yhtyeen muodostavat Australiassa varttunut, mutta tätä nykyä Suomessa majaileva Ashley Sharp (vokaalit / kitara) sekä vastaavasti suomalainen, mutta pääosin Espanjassa asuva Tero Heikkinen (sävellys / miksaus). Kaksikon musiikkia on vaikeaa sijoittaa minkään yksittäisen genren alle eivätkä herrat itsekään kutsu tyylisuuntien sekoitustaan millään erityisellä nimellä. Lähimmäksi saattaisi osua jonkinlainen elektroninen folk.

Kiekolta löytyvät neljä biisiä eivät poikkea toisistaan mitenkään mullistavalla tavalla. Perusidea on, että Heikkinen lisää elektronista tuotantoa Sharpin herkkien tulkintojen ja kitaroinnin tueksi. Hyväntuuliset kappaleet ovat pullollaan kansainvälistä meininkiä, tehden ensikuulemalta ison vaikutuksen allekirjoittaneeseen. Ennakko-odotukseni eivät nimittäin olleet kovin korkealla.

Kun raidat sitten pintapuolisen fiilistelyn jälkeet tulevat tutummiksi, kappaleilta alkaa löytyä muutamia häiritseviä seikkoja. Bridge-osat / välisoitot, joita varsinkin kahdella ensimmäisellä biisillä kuullaan, on toteutettu kankeasti. Kappaleet käytännössä pysähtyvät paikalleen niiden ajaksi. Ja vaikka Sharpin kitara ja Heikkisen soundimaailma toimivat yleisesti ottaen varsin hyvin yhdessä, turhat ääniefektit eivät istu linjaan. Tekstit on puolestaan kirjoitettu niin pliisuiksi, ettei niillä erottauduta muista vastaavista projekteista millään tavalla edukseen.

"Rhythm Strong" on puutteistaan huolimatta virkistävä julkaisu, jollaisia toivoisi tehtävän enemmänkin. Half Day Nation taasen vaikuttaa lupaavalta projektilta, jonka kantava voima on ehdottomasti Ashley Sharp komean äänensä kera. Tämän julkaisun suosikikseni nostaisin kappaleen Rise of the Half Day Nation. Se ei ole kaikista menevin poljento, mutta se etenee kaikista luontevimmin.

3 / 5

Tekdino - Kontrastigalleria



Tekdino - Kontrastigalleria
Omakustanne, 2009

Biisilista
01. Dinosauroidi
02. Kontrastisäätöö
03. Siniristiinnaulittu ft. Laamanni
04. Neimles träk
05. Etydi
06. Mitä sä säädät
07. Parempi väki
08. Kamikaze lentäjän voima
09. Yksi kaakao kermavaahdolla, kiitos
10. Päiväkirja
11. Suunta on parempaa
12. Myllykirje
13. Laamanni 1 (skit)
14. Kuolleiden räppärien seura ft. Dodgeri & Laamanni
15. Laamanni 2 (skit)
16. Tyhjää täynnä
17. No mut sorii ft. 187-VL
18. Sosiopaatti

Mikäli rapin SM-skabat ovat viime vuosina kiinnostaneet useammin kuin kerran, olet luultavasti todistanut myös Tekdinon riimittelyä livenä. RRMafia-nimiseen kollektiiviin lukeutuva helsinkiläinen on nimittäin kilpaillut Nosturin lavalla mestaruudesta 2007 - 2009. Viimeisimmän osallistumiskerran jälkeen mies julkaisi luonnollisena jatkumona esikoisalbuminsa "Kontrastigalleria". Nyt omakustanne on päätynyt myös blogin syyniin.

Vokalistina Tekdino jättää karmean ensivaikutelman. Kaikki albumin kappaleet on ilmeisesti nauhoitettu yhdellä otolla sisään, sillä artikulointi puuroutuu tasaisin väliajoin epäselväksi sössötykseksi. Jokainen varmasti muistaa kouluvuosiltaan ne fantasiasta tai pienoismalleista kiinnostuneet persoonat, jotka elivät vilkkaan mielikuvituksensa kanssa täysin omissa maailmoissaan. Tekdinon räppääminen kuulostaa tasan yhtä näsäviisaalta ja rytmittömältä kuin näiden larppaajien tarinoinnit.

Siinä missä helsinkiläisnuorukaista on vaikeaa nähdä mikissä enää tulevaisuudessa, silkka kirjoittaminen onkin jo paljon lupaavampaa. Tekdinon kynäily on hämmentävä sekoitus nyrjähtänyttä mustaa huumoria ja himoa tekniseen rimmaamiseen yhdistettynä maailmaan, jossa termit kuten "pissis", "servaus" ja "ihQ-posse" kuuluvat normaaliin sanavarastoon siinä missä viittaukset Antisthenesin kaltaisiin kreikkalaisiin filosofeihin. Parhaimmillaan biisit yltävät sanoituksiltaan ihan hervottomiksi, kuten Tyhjää täynnä -biisikin todistaa:

"Mul on niin tylsää, et kuuntelen Iso H:n tylsintä plattaa / meen huutaan Pipefestiin 'hiphop on syntistä paskaa' / otan pikavipin ja meen Thaimaaseen polkemaan parituslasta / ja lopetan rimmaamisen vasta kun aivois todetaan rasitusvamma"

Taso ei tietenkään pysy läheskään yhtä korkeana läpi tunnin (!) mittaisen levyn, mutta Tekdino jättää itsestään joka tapauksessa fiksun ja hauskan kuvan kirjoittajana. Neimles träkin ensimmäinen verse kertoo hankaluudesta raapustaa riimejä bussimatkan aikana, yhteiskunnallista kritiikkiä viljellään useammilla raidoilla joista Kontrastisäätöö ei ole se vähäisin ja Suunta on parempaa tekee räpin parissa suositut nostalgiabiisit naurunalaisiksi käsittelemällä vain hahmon ahdistavia nuoruusmuistoja (koiran kuolema, vanhempien avioero, siskon paluu suljetulta osastolta, manipuloivat kouluvirkailijat jne).

Tällaista mielikuvitusta pitää ehdottomasti vaalia tarkkaan. Vierailijatkin yltävät lähes samalle tasolle ainakin parisuhteen vastoinkäymisiä käsittelevällä kappaleella No mut sorii. Biisillä ilmeisesti nuhaisena jonkun Messengerin äänitystoiminnon kautta räppäävä 187-VL tiputtaa romanttisesta ravintolaillallisesta: "okei perunat oli hyvii, kuten myös pihvi / mut miks tilasit maitoo kun mä halusin viskii / sit sä aloit itkee et sä oot absolutisti / oliks toi vitsi?". Platan sairainta osastoa edustaa hienolla tyylittelyllä alkava Yksi kaakao kermavaahdolla, kiitos, jolla mässäillään ajatuksilla kahvilanpitäjän kiduttamisesta.

Alkeellisen flown lisäksi "Kontrastigallerian" selkeitä miinuksia on biitit. Niihin on löydetty lähes poikkeuksetta yksi toimiva koukku, mutta sen jälkeen on tyydytty HipHop eJay -tason vääntöön. Valtaosa biiseistä on sinne tänne rönsyileviä sessareita, jotka on miksattu / nauhoitettu väärissä käsissä. Sanoitusten tasokin nousee vasta levyn keskivaiheilla huippuunsa ja siihen mennessä moni potentiaalinen diggari on jo polttanut oman kopionsa roviolla.

Rap näyttäisi olevan Tekdinolle hyvä keino ajatuksien ilmaisemiseen, joten ei muuta kuin lisää pökköä pesään. Mahtavasta mielikuvituksesta huolimatta hyväksi mc:ksi on kuitenkin liian pitkä matka, sillä ensin pitäisi osata räpätä.

1½ / 5

Oho!
Pahoittelut pienestä kansikuvasta, ainoa jonka löysin.

sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Rekami - Iskuja vyön alle



Rekami - Iskuja vyön alle
Skill Street Entertainment, 2010

Biisilista
01. Alottelu
02. Keskivertoräppäri
03. DJ
04. Pyhä Laurentius ja Pelonkerjuu
05. VIP
06. Iskuja vyön alle
07. Hovimestari (skit)
08. Levee elämä ft. Are
09. Kaikki punaselle
10. Ei tarvii miettii
11. V niinku verkosto
12. Ruffi, kaunis ja rohkee ft. Kriso
13. Pieni tyttö
14. Mikään ei ärsytä
15. Totuus

Hänellä on sekava menneisyys Enkkäpojat-kollektiivin parissa. Hänen biittinsä seilaavat kansainvälisillä vesillä yhtenään. Hän omistaa pienlevy-yhtiön. Tuottaja, toimitusjohtaja, dj, Ice Cuben hengenheimolainen, huolehtiva veli. Jotkut tuntevat hänet aliaksilla LX-Beats tai REKA. Hänen identiteettinsä liitetään myös kaduilla pelätyn Pyhän Laurentiuksen nimeen. Hän on Rekami.

Skill Street Entertainment julkaisi elokuussa Rekamin pitkäsoiton "Iskuja vyön alle". Pahviläpyskän sisään sullottua kiekkoa ei kannata aliarvioida, sillä se ilmoittautuu viimeistään tällä kellonlyömällä mukaan vuoden 2010 parhaiden kotimaisten rap-levyjen kärkikamppailuun.

Levy alkaa lämmittelyn merkeissä. Kaiuttimista kantautuu iskulinjoja tulittavan Rekamin aggressiivinen puskeminen ja nokkela riimittely. Hieman kulmikas flow ja fiilispohjalta vedetyt tuplaukset istuvat täydellisesti raakoihin biitteihin, joita tarjoilevat Aren levyllä kunnostautunut Kriso, Hannes H:n lätyllä ansioitunut W. Kempton sekä pidemmän linjan tekijä eeegac.

Kun itseironian täyttämä DJ saadaan päätökseen, pääsee helvetti irti. Pyhä Laurentius ja Pelonkerjuu iskee täysin puskista. Vihainen Rekami riehuu ja eeegacin mahtipontiset sulosävelet pauhaavat taustalla. Hävyttömän kova raita aiheuttaa mielleyhtymän Jedi Mind Tricksin tuotantoon. Otteita lyriikoista:

"Keräät mun levyjä niinku naiset kerää Iittalaa / uhraa vaik elämäs mulle, en silti tule feattaamaan"

"...yrität nitistää mua hengiltä, mä kostan sen / hakkaan sua niin kauan et sä näytät Sofi Oksaselt / siin on mun Puhdistus, missä on mun Finlandia?..."

Ja tätä herkkua seuraa lisää, tosin ei ehkä aivan yhtä brutaalina kuin edellisissä esimerkeissä. Albumin nimikkobiisin toinen verse on yksi viihdyttävimmistä, joita olen kuullut suomiräpissä. Ei fillereitä, vaan pelkkiä täysosumia Krison boom bap -biittiin. Yksittäisistä läpistä pakko lainata vielä pieni pätkä VIP-raidalta nimitiputuksen takia:

"varmistat, että kaikki tarvittava on laukus, meet / taksiin, sanot naiskuskille et sä kuulut Saurukseen / nainen innostuu ensin, mut jättää homman kesken / radiolähetys paljastaa ettet sä ookaan Kesken"

Rekami onnistuu vetämään kappaleensa viihdyttävällä tavalla täysin överiksi, mutta osaa myös ilmiöiden yksityiskohtaisen kuvailun. Tästä todisteena esimerkiksi erinomaisen osuvasti sanoitettu V niinku verkosto, mikä käsittelee erityisesti Facebookin lumoa. Tai vaikkapa uhkapelurin rutiineita kuvaileva Kaikki punaselle. Kaiken kaikkiaan lähes jokaiselta träkiltä löytyy useampia naurettavan tehokkaita iskulinjoja tai läppiä, joita haluaisi lainata.

Suosikkibiisit. Ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen olisin kirjoittanut, että niitä on 15. Nyt tasaisesta joukosta on ehtinyt kuitenkin jo erottua joitakin: Pyhä Laurentius ja Pelonkerjuu, VIP, Iskuja vyön alle sekä V niinku Verkosto jo aiemmin mainituista. Lisäksi Mikään ei ärsytä (josta TLI-jätkät muokkasivat selvästi I Just Had Sex -hassuttelunsa) ja menneisyyttä rehdisti tonkiva Totuus sulkeutuvat suosiooni.

Keskitason alle jäävät puolestaan Kaikki punaselle ja Pieni tyttö. Jälkimmäisen tarina semi-bipolaarisesta naisesta palauttaa kyllä mieleen Vastiksen hienon "Et tiedä minne joudut" -levyn tunnelmat, mutta ei yllä korkeammalle edes Dj Milljoonan häiriintyneen taustan myötä. Jos joitakin risuja pitäisi vielä jakaa, niin todettakoon että osa kertosäkeistä ei erotu värssyistä millään tapaa (mm. DJ ja Kaikki punaselle), osa voksusampleista kuulostaa päälleliimatuilta ja Krison vierailu mikissä ei vakuuta.

Tuntemattomampien tuottajanimien raffit biitit, Rekamin kahden värssyn tylytykset ja yleisen PINTTYNYT meininki tekevät "Iskuja vyön alle" -levystä lähes klassikon.

4½ / 5

Levy-yhtiö: www.skillstreet.fi

Liljan Loisto - Takaisin Karjalan maille



Liljan Loisto - Takaisin Karjalan maille
Suomen Musiikki, 2010

Biisilista
01. Laps olen Karjalan
02. Kadonnut onni
03. Heili Karjalasta
04. Jos vielä Karjalassa olla vois
05. Muistatko Monrepos'n
06. Karjalan kunnailla
07. Säkkijärven polkka
08. Evakon laulu
09. Tähdet taivahalla
10. Heili Karjalasta Dub
11. Laps olen Karjalan Dub

Vuodesta 2007 lähtien keikkaillut Liljan Loisto -projekti on nyt päätynyt myös levylle asti. Suomen Musiikin julkaisema "Takaisin Karjalan maille" sisältää Karjala-aiheisia vapauslauluja reggaesävelin versioituina. Kokoonpanoon kuuluu Timmion Recordsille levyttänyt Yona, Jätkäjätkistä sekä lukuisista omista projekteistaan tuttu Puppa J ja viisihenkinen Punky Reggae Band.

Yhtyeen mukaan tarkoituksena on yhdistää kaksi kaukokaipuista paatosta: suurten ikäpolvien kiihkein kotiseutunostalgia sekä jamaikalaisen rastareggaemusiikin palavasieluinen paluumuuttofiilistely. Albumin lähtökohdat ovatkin hienosta ideastaan huolimatta niin erikoiset, että niillä luulisi vähintään jakavan mielipiteitä ikäihmisten keskuudessa.

Tekijät ovat valinneet levylle yhdeksän suosikkibiisiään evakkojen laulukirjoista ja legendaarisilta humppalevyiltä. Näistä nuorisollekin tuttuja lienevät mm. Heili Karjalasta, Karjalan kunnailla sekä Säkkijärven polkka. Oudompiakin vetoja löytyy, sillä esimerkiksi itse kuulin kappaleet Kadonnut onni, Jos vielä Karjalassa olla vois ja Tähdet taivahalla ensimmäistä kertaa vasta tämän teoksen myötä.

Riemastuttavimpia versiointeja ovat ehdottomasti rempseä Säkkijärven polkka, jonka vauhdikas meininki onnistuu sytyttämään jopa paremmin kuin alkuperäinen teos ja Yonan fantastisesti tulkitsema Laps olen Karjalan. Yonan äänestä on vaikeaa olla pitämättä, joten radiosta tuttu Muistatko Monrepos'n yltää myös kauniiksi uudelleenversioinniksi. Originaalillakin raidalla kuultavat teennäiset venytykset olisi tosin voinut yrittää jättää pois.

Pitkään tuntuu siltä, että Puppa J jää kokonaan Yonan varjoon eikä kykene ottamaan kannaksia haltuunsa. Lopulta hänenkin tähtihetkensä saapuu Evakon laulun muodossa. Pupan tulkinnassa on juuri oikeanlainen kohtalokas ja tunteikas sävy, mikä pitää näin karua tekstiä silmällä pitäen ollakin. Komea veto, jonka (liiankin) pitkä loppufiilistely antaa aikaa sulatella kuulemaansa ja eläytyä sodan tunnelmiin. Träkin alkuun on kaiken lisäksi ujutettu lyhyt NWA / Public Enemy -tyyppinen sample.

Muutoin reggaesävelet eivät oikein vakuuta. Osa biiseistä saattaa kärsiä siitä, etteivät ne ole mulle ennestään tuttuja ja osa taasen tuottaa pettymyksen. Esimerkkinä vaikkapa Heili Karjalasta, jonka tempoa on melkeinpä hidastettu entisestään uudelleenlevytyksen yhteydessä. Rytmeihin olisi toivonut enemmän menoa ja meininkiä, kun on sentään kyse iloisesta viisusta.

Pitkäsoiton kokonaisvaltaiseksi ongelmaksi muodostuu sellainen kiltti välimallin soittaminen. Totta kai reggae antaa kappaleille uuden ilmeen, mutta tämä uusi sävy on läpi levyn suoraan sanottuna munaton. Ikään kuin yritettäisiin pitää evakot ja iskelmän ystävät tyytyväisinä, mutta samalla tuoda varovaisesti jotain ennenkuulematonta raidoille. Liian monesta versiosta puuttuu tyystin potku.

Rajuimpia kokeiluja lienevät lyhyt autotunen käyttäminen biisillä Karjalan kunnailla sekä itäisen naapurimme tuominen läsnäolevaksi mandoliinin avulla. Ei näillä sydäriä aiheuteta, hyvä jos edes sitä mielipiteiden jakautumista ikäihmisten keskuudessa. Mikäli päätetään käyttää esimerkiksi autotunea, niin mieluummin sitten hieman ronskimmin kuin parin sekunnin verran kerrallaan. Se nimittäin kuulosti todella hyvältä.

"Takaisin Karjalan maille" -levystä huokuu tekijöiden kunnioitus perinteitä kohtaan ja se ilmenee albumilla ylivarovaisuutena. Kappaleiden joukkoon mahtuu onnistuneitakin versiointeja, mutta vastaavasti liian moni jää tasapaksuksi rivibiisiksi. Liljan Loistolle kuitenkin pisteet yrityksestä. Materiaali toiminee paremmin livenä kuin levyllä.

3 / 5

lauantai 1. tammikuuta 2011

Paleface - Helsinki - Shangri-La



Paleface - Helsinki - Shangri-La
XO Records, 2010

Biisilista
02. Talonomistaja
03. Merkit ft. Fat Beat Sound System
04. Saapuu elokuun yö ft. Hilja Grönfors
05. Syntyny rellestää ft. Timo Lassy
06. Riisto räppääjä ft. Dj Leijonamieli
07. Leijonakypärät ft. Herra Ylppö
08. Karavaani kulkee ft. Terakraft
09. Sammuva soihtu ft. Davo, Wimme Saari & Tapani Rinne
10. Kalpeaakin kalpeempaa (A Whiter Shade of Pale) ft. Janna & Mika Mylläri

Paleface lunasti aikoinaan varauksettoman arvostukseni ponnistettuaan Tampereen yliopistopiireistä Suomen ensimmäiseksi varteenotettavaksi englannin kielellä levyttäväksi rap-artistiksi. Järvenpäässä syntyneen, mutta Hämeenlinnassa varttuneen Daddy Palesin esikoisalbumi "The Pale Ontologist" ajoi tekijänsä ensin median lemmikiksi ja myöhemmin myös yleisön suosioon, myyden niukasti yli 10 000 kopiota.

Joukkoviestimien suurin kiinnostus kuitenkin lopahti jo toiseen pitkäsoittoon mentäessä, kun Palefacesta ei muodostunutkaan heidän toivomaansa vientituotetta yhdessä yössä. Oma mielenkiintoni hiipui niin ikään, sillä erinomaisesta artikuloinnistaan ja sanavarastostaan huolimatta Kalpeanaaman tyyli jäi harmittavan puuduttavaksi virkamiesriimittelyksi.

Tätä nykyä Helsinkiin asettunut artisti räppää englannin sijasta omalla äidinkielellään. Uuden "Helsinki - Shangri-La" -pitkäsoiton ensimmäinen single, Talonomistaja, ei osunut omaan makuuni ja ehdin jo ajatella, lieneekö esityskielen vaihtamisesta ollut ollenkaan hyötyä räppäämisen elävöittämisen suhteen. Erilaisilla kotimaisilla julkaisuilla tehdyt vierailut ovat vastaavasti hilanneet odotuksia korkeammalle.

XO Recordsin kautta ilmestynyt "Helsinki - Shangri-La" osoittautuu lopulta mielenkiintoisemmaksi kokonaisuudeksi kuin Palefacen kaksi edellistä levyä yhteensä. Teoksen terävintä kärkeä edustaa albumin nimikkobiisi, joka saa myös kunnian toimia levyn avausraitana. Helsinki - Shangri-La sisällyttää alle kolmen minuutin kestoonsa hirmuisen läjän huomioita ja piikkejä 2000-luvun Suomen yhteiskunnallisista ongelmista. Toteavasta tyylistä huolimatta tekstissä ylletään parhaimmillaan oivaltavaan suorasukaisuuteen ahtaassa tilassa:

"Kurtze ynnä Puonti sekä Pynnönen ja Piippo / juolahtaakin mieleen Lahti, Hemohes ja hiihto"

Syksyn kohutuinta kappaletta ei ole onnistunut tappamaan edes sen saama mediahuomio. Ansiokkaasti kootut sanoitukset, tukeva rakenne, hieno tulkinta ja vahvalle sanomalle tilaa jättävä yksinkertainen sävellys eivät tarvitse kuin korkeintaan Felix Zengerin lahjakkuutta loppusilauksekseen. Tyylilajina riisuttu "protestilaulu" puhuttelee ja vangitsee suuren yleisön huomion. Samaan olisi tuskin päästy rapin lajihienouksilla, kuten vaikkapa "erinomaisella flowlla".

Lyhyehköstä raidasta on tehty niin tiivis paketti, että samojen aiheiden sivuamista riittää luonnollisesti myös muille kappaleille. Palefacen kynä pääsee jälleen oikeuksiinsa biisillä Merkit: "enemmän karjaa, vähemmän yksilöitä / yksinäisyyttä, silti rakennetaan yksiöitä / kvartaalitalous ajaa yhteiskunnan yksiköitä / suurtyöttömyyttä silti yksinomaan ylitöitä". Fat Beat Sound Systemin tarttuvat rytmit takaavat lisäksi sen, että kappale kuulostaa nimenomaan kotimaiselta tuotannolta vaikkei sävellyksen kohdalla luekaan "trad".

Useampien kuuntelukertojen jälkeen levyn sanoituksissa alkaa olla hivenen liikaa kaavamaisuuden makua. Lisäksi Mertarantaa ihannoivilla sotaveteraanien jälkeläisillä varmaan kovenee näistä Raatteentie-vertauksista, mutta mulle ne tuo vähän vaivaantuneen tunteen. Yhtä lailla Riisto räppääjän väkinäinen angsti kertsiosuudessa ärsyttää, kun alkuperäisen version jylhästä sotilaallisuudesta jäädään niin kovin kauas. Muutoin kappaleen tausta toimiikin loistavasti.

Albumin kovin pettymys on yhdeksäntenä träkkinä raikuva Sammuva soihtu. Joel Attila, Jouni Kari ja Paleface ovat tehneet upeaa työtä sävellyksen kanssa. Wimme Saaren joikaaminen, Tapani Rinteen (myöhemmin kuultava) mieltäylentävä saksofoni ja itse artistin puskeminen nostavat kappaleen tasoa entisestään. Mutta koko biisi on käytännössä pedattu Davolle, joka kiittää kaikista nostatuksista syöksemällä ilmoille mitäänsanomatonta pälpätystä. Versen loputtua jää sellainen fiilis, että äsken kuulemani rivit ei oltu tarkoitettu tälle levylle alkuunkaan ja kolmen minuutin jälkifiilistelyt tuntuvatkin tämän jälkeen lähinnä turhalta venytykseltä.

Omien suosikkien poimiminen on helppoa. Jo aiemmin mainitut Helsinki - Shangri-La sekä Merkit saavat seurakseen biisit Kalpeaakin kalpeempaa ja Saapuu elokuun yö. Näistä jälkimmäinen alkaa ensinnäkin hauskalla vaihdoksella: kun "kesä loppuu...", niin "...saapuu elokuun yö". Hilja Grönforsin kanssa toteutettu kertosäe on upea. Kalpeaakin kalpeempaa on puolestaan komeana tulkintana osuva päätös levylle, sillä tällä tapaa "Helsinki - Shangri-La" loppuu lähes yhtä minimalistisiin tunnelmiin kuin missä se alkoikin, ainoastaan vähemmän vihaisena. Palefacen versiona kappale saa kaiken lisäksi makean country-vivahteen.

Siinä missä varsinkin levyn alkupuolella keskitytään kuvailemaan kotimaamme ongelmakohtia, tuntuvat albumin sävellykset "eksoottisten maailmanmatkailujen" sijaan kuvailevan nyky-Suomessa eläviä kulttuureita. Esimerkiksi Riisto räppääjä - Leijonakypärät - Karavaani kulkee - Sammuva soihtu -putki voisi soundimaailmaltaan edustaa kaltaiselleni maalaisjuntille sen kuuluisan Hämeentien kävelyä päästä päähän. Sävellysten osalta on nostettava vielä erikseen hattua puhallinsoittimien runsaasta käytöstä: mm. Rinne, Timo Lassy ja Mika Mylläri todella osaavat asiansa.

"Helsinki - Shangri-La" tulee jäämään historiaan yhtenä vuoden 2010 merkittävimmistä albumeista. Se ei ainoastaan nosta pinnalle tärkeitä aiheita, tee ajankuvaa ja yritä luoda uutta, vaan kirvoittaa myös tutustumaan suuriin suomalaisiin laulajiin sekä lauluntekijöihin aina Helismaasta Leskiseen. Sillä välin kun albumilla pokataan kultalevyä, Emma-patsasta ja kutsua Linnaan sekä rasitetaan Googlen hakupalvelinta, itse teos jättää epätasaisen kuvan.

4 / 5

Kotisivut: www.paleface.fm
Levy-yhtiö: www.xorecords.com