sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Jussi Kuoma - Sielunauha



Jussi Kuoma - Sielunauha
Omakustanne, 2010

Biisilista
01. Vahatarinat
02. Niinku eläkkeel
03. John Belushi ft. JV
04. Eiksoo (rentoo rentoo) ft. Kalevi
05. Huomenissa Kuoma ei vastaa
06. Yhteys (välisoitto)
07. Camellia sinensis
08. Ikkunapaikka
09. Pienenä apuna ft. Haamu

Tuoreet Platat on saanut kerrankin tahtonsa läpi! Viime vuonna "Dry Asphalt... Now Walk" -albumin julkaissut Minorfiction on vaihtanut esityskieltä englannista suomeen. Samalla muuttui alias: tätä nykyä räppäri kulkee nimellä Jussi Kuoma. Hänen ensimmäinen suomenkielinen omakustanteensa, "Sielunauha", ilmestyi heinäkuussa ja poiki Kuomalle myöhemmin levytyssopimuksen Skill Street Entertainmentille.

Levyssä on käytännössä kyse silkasta fiilistelystä. Kappaleilla kuvaillaan asioita ja hetkiä, jotka tuovat hyvän mielen artistille. Vinyylit, lungit krapulapäivät, kosteat illanvietot, matkustaminen, (kiinalainen) tee, sneakerit... Kuoman vaivaton flow auttaa välittämään rennon fiiliksen myös kuuntelijalle. Hänen tyylissään on sellaista sopivaa maanläheisyyttä ja ennen kaikkea feelgood-tyylisuuntaukselle ominaista räppipäisyyttä.

Fiilistely tarvitsee tuekseen asianmukaisia biittejä. Tältä kantilta ajateltuna "Sielunauha" käynnistyy varsin onnistuneesti. Levyn avaa sielukasta rytmimusiikkia ja vinyylimetskailua kunnioittava Vahatarinat. "Sormenpäät on harmaana ku kaivosmiehellä / ja molemmilla sama tavote: timantit mielessä". Mishan kutkuttava biitti rullaa eteenpäin jazz pianon voimin, Dj Razorcutin tarjoillessa raaputukset.

Black & Whiten tuottama Niinku eläkkeel on huomattavasti pirteämpi bängeri ja on omalla tavallaan levyn nimikkobiisi, kooten Kuoman yleistä mehustusta kahden versen sisään. "Pakko selaa kicksejä Calirootsista / mun kenkälaatikot täyttää mun himan, Kuoma tarvii uusia / vinyyliä, teetä ja kirjoja / puhelin on pääl siitä syystä et Kuoma ei polta siltoja". Hyvän meiningin ansiosta kyseessä on platan parhaimpia träkkejä.

Levyn parhaimmistoon lukeutuvat edellä mainittujen lisäksi myös Eiksoo (rentoo rentoo) ja Huomenissa Kuoma ei vastaa, jotka molemmat liittyvät enemmän tai vähemmän juomiseen. Jälkimmäinen alkaa Nemel:n käsittämättömän kovalla synkistelytaustalla, mutta pettymyksekseni se feidataan 25 sekunnin jälkeen iloisempaan biittiin. Levyn yhtenäisyyden kannalta ehkä hyväkin ratkaisu. JV heittää omassa feattivärssyssään muutaman mojovan läpän ("en oo skedenny vuosiin, silti alla kuosi"), vaikka kappaleena John Belushi jääkin pettymykseksi.

Loput raidat eivät onnistu yllättämään samalla tapaa. Sellaiset pysäyttävän kovat riimit puuttuvat kokonaan, mitkä näkisin sujuvan kuvailun lisäksi tällaisen räppityylin elinehtona. Lisänegistelyinä todettakoon, että levyn biitit on hämmentävän paljon voksuja kovemmalla. Oma makukysymyksensä on puolestaan se, tarvitseeko tällainen kiekko välisoittoa vai onko se hieman turha lisä alle puolen tunnin pakettiin.

Kaiken kaikkiaan "Sielunauha" on erittäin tervetullut julkaisu suomirap-vuoteen 2010 ja on hienoa, että Lahdessa vaikuttava artisti on löytänyt oman tyylinsä vuosien takaisten ns. horrorcore-kokeilujen jälkeen. Levy on artistin ensimmäiseksi suomenkieliseksi teokseksi yllättävän kova. Hyvän mielen räppiä.

3½ / 5

Arvio: Minorfiction - Dry Asphalt... Now Walk
Facebook: www.facebook.com/pages/Jussi-Kuoma/246350060683?ref=ts
MySpace: www.myspace.com/jussikuoma

TILAA "SIELUNAUHA" THE FUNKIESTISTA

Ei kommentteja: