torstai 13. toukokuuta 2010

Kuukauden hiljaisuus



Kukaan blogia pidempään seurannut tuskin yllättyy seuraavasta, sillä nyt on tullut aika vuosittaiselle dramaattiselle ilmoitukselle. Viime aikojen hiljaiselo saa luontevaa jatkoa, kun Tuoreet Platat vaikenee kuukaudeksi.

Pahoittelut tästä ainakin Pyhimykselle, Käsipuolelle, Gaselleille, Kemmurulle, Arelle, Maramicelle, Notkealle Rotalle, Maw:lle, Eetu Newmanille, XO Recordsille, Hannibalille & Joku Roti Mafialle ja Flowboysfamille, joiden uutuuslevyt ovat olleet tähänkin asti arviointijonossa sekä heidän mahdollisille levy-yhtiöilleen. Nyt arvostelut venyvät vielä myöhemmäksi. Tätä se on välillä, mutta yritän korvata viivästyksen nykyistä osuvammalla sanataituroinnilla.

Samalla pitää jälleen kerran kiittää kävijöitä, jotka jaksavat näitä merkintöjä selailla. Blogin lukijamäärä on kasvanut aiempiin vuosiin verrattuna mukavasti ja Facebook-sivujen suosio löi meikäläisen lähes ällikällä. Toki tästä kuuluu kiitos myös eräälle FC Sohon taitopelaajalle. Olen myös huomioinut palautteet siitä, kannattaako blogista kehitellä tyystin oma sivustonsa. Mahdollisista laajentumissuunnitelmista tiedottelen lisää asian ollessa ajankohtainen.

Tällä välin: nauttikaa auringosta ja etenkin kotimaisen (rap-)musiikin hillittömästä julkaisumäärästä. Älkää antako muiden mielipiteiden vaikuttaa liikaa ostopäätöksiinne, vaan turvautukaa ennemmin omaan ajattelukykyyn. Samalla hengenvedolla yritän heti manipuloida teitä: suosittelen seuraamaan Blockfestin kehitystä. Tänäkin vuonna tulossa kovat kekkerit.

Kesäkuun puolivälissä palaan tehokkaampana kuin koskaan. ARVOSTELUKONE. Sana on 007, rauha Jumala.

- Mikko / Tuoreet Platat

Ei kommentteja: