maanantai 19. huhtikuuta 2010

VilleVille - Radiohiljaisuus on ohi



VilleVille - Radiohiljaisuus on ohi (mixtape)
Omakustanne, 2010

Biisilista
01. Tie Domi
02. Mitä kuuluu?
03. Anna mulle mikki
04. Radiohiljaisuus on ohi
05. Hip Hop ei lopu ft. Leisss
06. Syökää naiset!
07. Monii

Jyväskyläläisen VilleVillen musiikillinen ura on oma lukunsa suomiräpin historiassa. Vuonna 2005 julkaistun "Tästä se alkaa" -mixtapen takakannesta löytyy puhelinnumerolla varustettu kehoitus jutella artistin kanssa. Seuraavana vuonna ilmestyneen "Gorillamusaa"-mixtapen etukannessa mies esittelee lihaksiaan. Lisäksi kansikuvassa lojuu tyhjien pullojen ohessa kasa viiden euron seteleitä. Surullisinta on, että kyseiset mixtapet muistetaan paremmin juuri näistä seikoista kuin itse sisällöllisestä annistaan.

Vuonna 2007 VilleVille alkoi tehdä enemmän yhteistyötä tuottaja J-Romancen kanssa. Heidän yhteislevytyksensä "Lähtöpiste" ja "Vastarannan monnit" valoivat uskoa siihen, että tuplaveellä voisi sittenkin olla tulevaisuutta suomiräpin parissa. Nyt monni on yhden välivuoden jälkeen täällä taas. VV:n uusin tekele on jälleen mixtape, tällä kertaa nimeltään "Radiohiljaisuus on ohi". Seitsemästä kappaleesta yhden (Monii) on tuottanut Joniveli. Ainoana vierailijana kuullaan Leisss-nimistä uutta tulokasta.

Mixtape alkaa aiheettomilla träkeillä, joilla keskitytään räppäämään lukuisten jääkiekkoon liittyvien viittausten saattelemana. Sanoitukset on kirjoitettu ikään kuin tarinamuotoiseksi iskulinjaksi. Eli heitetään hyvä läppä ja jatketaan vapaatyylimäisesti heti perään sillä, mitä ikinä lainista mieleen juolahtaakaan. Onnistuessaan tyyli vaikuttaa miellyttävän luonnolliselta, kun taas epäonnistuessaan väkisin rimmatut lainit kuulostavat tarpeettoman tyhmiltä.

VilleVillen räppääminen on uhmakasta ja vakavaa. Mitä kuuluu? -raidan tyyliset grimyt biittivalinnat natsaakin miehen ulosantiin parhaiten. Harmi vaan, että biisi pilataan lopun järjettömillä shoutouteilla, jotka ei naurata edes tarkoituksellisina ylilyönteinä. Flow pysyy suurin piirtein samanlaisena levyn alusta loppuun. Se ei sinänsä ehdi haitata, sillä levy on sen verran lyhyt. Puutumus iskee vasta useamman toistokerran jälkeen.

Mixtapen nimikkobiisi on ehkä kokonaisuuden parasta antia. Siitäkin huolimatta, että sen sanoitukset ovat vähintäänkin hämmentävät. Kertosäkeessä leikitellään fraaseilla. Muutoin en saa VV:n ajatuksenjuoksusta kiinni kuin hetkittäin. "Niiden sukupuiden juurissa mätää / automaatti sanoo: ei oo hätää / istu lätäkköön ja ota sieltä lämpöö / valmista mättöö, se on heitteillejättöö". Tä?! Ainakin kappale on älyttömyyksineen huomattavasti mielenkiintoisempaa kuunneltavaa kuin levyn muut biisit ja löytyy sieltä siis järkeviäkin kohtia, toisin kuin edellä poimittu esimerkki.

Hip Hop ei lopu on sympaattisen totisesti syljetty rallatus hiphopin merkityksestä VilleVillelle sekä Leisss:lle. Jälkimmäisen featti on kappaleen mieleenpainuvin osuus. Hieman aloittelijamaisesta tyylistä huolimatta Leisss on erittäin karismaattinen räppäri, jota kuulisi mielellään lisääkin. Kuudennella träkillä Syökää naiset! siirrytään hiphop-huuruisuudesta naisten kauneusihanteisiin. Tärkeä, mutta hieman kulunut aihe. Biisin aikana näen päässäni vain pätkiä TLC:n ja Pinkin musavideoista...

Se siitä. VilleVille on näennäisesti suomiräpin keskitasoa ja kehittynyt luonnollisesti isoin harppauksin ensimmäisistä mixtapeistaan. Valitettavasti J-Romancen kanssa tehtyihin levyihin verrattuna minkäänlaista kehitystä ei vaan näytä tapahtuneen. VilleVille polkee paikallaan mitäänsanomattomien kappaleiden kanssa. Vuonna 2010 tämä ei enää riitä. Ei, vaikka ilmaiseksi saisi.

2½ / 5


LINKIT
Arvio: Vastarannan Monnit - EP
Arvio: VilleVille & J-Romance - Lähtöpiste
Facebook: http://www.facebook.com/pages/VILLEVILLE/381423463956?ref=mf
MySpace: www.myspace.com/mcvilleville
Lataa "Radiohiljaisuus on ohi" ilmaiseksi tästä

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Aika säälittävää ja persoonatonta torttua.