tiistai 5. tammikuuta 2010

Pessione - Lauluni (Mein Leid)



Pessione - Lauluni (Mein Lied)
Omakustanne, 2009

Biisilista
01. Tuulee
02. Jonoon
03. Maailmanlopun mahdollisuus
04. Aika riittää
05. Laula mulle laulu
06. Tää on mun päivä ft. Vertikaali
07. Sadeilma
08. Aurinko paistaa taas
09. Kaiva kravaatti
10. Sinä olet kaikki

Vuonna 2009 julkaistiin yllättävän paljon positiivissävytteisiä räppilevyjä. Esimerkiksi Redrama ja Solonen yrittivät piristää ihmisiä omilla pitkäsoitoillaan . Ja selvästi onnistuivat pyrkimyksissään. Samoilla linjoilla kulkee myös 16-vuotias Pessione omakustanteellaan "Lauluni (Mein Lied)".

Pessione on jännä risteytys oululaista itseään, Pikku G:tä ja Stepaa. Tiivistettynä voisi sanoa, että miehen biisit ovat siis aikamoista maailmanparannus-räppiä (Pikku G) höystettynä tilkalla itseironiaa ja huoletonta asennetta (Stepa). Erona se, että Pessione kirjoittaa kypsemmältä kuulostavaa lyriikkaa kuin G:n sanoittajat aikoinaan ja tarttuu rohkeasti isompiin teemoihin kuin Sodankylän Scarface. Levyn ensimmäisten neljän biisin aikana ehditään nimittäin riimittelemään mm. maailmanlopusta ja taloudesta sekä kertomaan elämästä köyhien näkökulmasta. Synkistä aiheista huolimatta jokaisen biisin näkökulma on elämänmyönteisen toiveikas.

Nuoren oululaisen itsevarmuus tekee heti vaikutuksen. Tällä kertaa on lähellä, ettei tarvitse kirjoittaa artistin olevan vain "ikäisekseen" hyvä, kuten usein on tapana. Albumin useat laulukertsit on toteutettu tyylikkäästi ja monipuolisesti, optimistisissa sanoituksissa on selvästi ajatusta mukana eikä mies jännitä mikissä turhia. Flow osoittautuu tosin jo Jonoon-raidan myötä hieman puutteelliseksi (liikaa turhaa tauottamista), mutta olisi epäinhimillistä vaatia täydellistä ilmaisua tällaisessa kehitysvaiheessa olevalta räppäriltä.

On kuitenkin myönnettävä, että Pessionen materiaali ei ole aivan vielä vertailukelpoista 5-10 vuotta vanhempien kollegoidensa tasoon. Tarinamuotoisilla kappaleilla tiputellaan liikaa helppoja toistoriimejä (kuuluu - kuuluu, tulee - tulee jne.), jotta teksteihin ollaan saatu jatkuvuutta. Kertosäkeitä toistellaan liikaa ja ne ovat myös välillä oudosti ristiriidassa kappaleiden verse-osuuksien sisältöön. Esimerkiksi neljännellä biisillä huudellaan kuinka Aika riittää, mutta tuloeroja ja köyhyyttä käsittelevät riimit eivät oikein anna vastausta, että miten ajan riittäminen liittyy varsinaiseen biisiin mitenkään. Lisäksi platan yksitoikkoinen yltiöpositiivisuus syö sen pitkäkestoisuutta kerta kerralta enemmän.

"Lauluni"-albumin on tuottanut kokonaisuudessaan toinen nuori lahjakkuus: vasta 14-vuotias Lenno Beats eli Lenno Linjama. Espoolaisella on oikeasti piristävä ote soundimaailmaan, mikä johtunee hänen nuoresta iästään ja erityisesti monipuolisesta musiikkitaustastaan ennen räppibiitteihin siirtymistä. Kokemattomuus kuuluu läpi ainoastaan muutamien kappaleiden taustoissa (Jonoon, Sadeilma), muutoin Linjaman sävellykset ovat tasokkuudessaan yksi pitkäsoiton tärkeimmistä kulmakivistä. Paljon itserakennettuja elementtejä laiskojen samplevalintojen sijaan ja jazz-vaikutteita. Diggaan.

Pessionen debyytti(?) on miellyttävä yllätys, jos on tottunut kuuntelemaan positiivista sanomaa välittävää räppiä. Tyyppi on ikäisekseen (tulipahan mainittua tälläkin kertaa) askeleen edellä ja ehdottomasti samaa voi sanoa myös lahjakkaasta Lenno Linjamasta. Omiksi suosikkiraidoikseni nousivat avausraita Tuulee, Sadeilma ja Maailmanlopun mahdollisuus, jolla leikitellään mm. näin:

"Demokratia on vahva enemmistö / viisaat pelkkä säälittävä vähemmistö / kuoleeko maailma tyhmyyteen? / vai sukupuutosta johtuvaan tyhjyyteen?"

3 / 5

LINKIT
Mikseri.net: www.mikseri.net/pessione

Ei kommentteja: