lauantai 5. syyskuuta 2009

Japi & Jopi - Ei nimi miestä pahenna



Japi & Jopi - Ei nimi miestä pahenna
Omakustanne, 2009

Biisilista
01. 2, 3, 4
02. Samat kadut
03. Masennus
04. Viha ft. Mäpi
05. Haaveita ft. Vastis & Kielo
06. Viileetä
07. Järki käteen ft. Meissi
08. Elämäni
09. Vakaat askeleet
10. Et pysty pysäyttään ft. Meissi
11. Jopin posti

Veljenpojat-kollektiiviin kuuluva Japi & Jopi -kaksikko pyöräytti alkukesästä pihalle debyyttialbuminsa "Ei nimi miestä pahenna". Veljenpoikien yhteydessä muistetaan aina mainita heidän kova maineensa energisenä liveryhmänä, mutta varsinaisia julkaisuja on ilmestynyt vain possen kolmannelta jäseneltä Meissiltä. Niinpä Japi ja Jopi pääsevätkin omakustanteellaan näyttämään ensimmäistä kertaa taitonsa kunnon levytyksien muodossa.

"Ei nimi miestä pahenna" -pitkäsoitolta löytyy yksitoista raitaa, joista suurin osa on nimetty kappaleen sisältöä harvinaisen hyvin kuvaavasti. Biisilistaa katsomalla köyhän miehen Sherlockitkin osannevat päätellä millaisista aiheista levyllä räpätään. Aiheet on rajattu biisikohtaisesti hyvin ja niinpä albumin sanoituksista saakin tarpeeksi monipuolisen kuvan.

Albumi käynnistyy aika nöyrällä linjalla, sillä ensimmäiset viisi träkkiä kertovat räppiin tutustumisesta, kotikulmista, synkistä tunteista ja lopulta myös haaveista. Kappaleista ei jää paljoa kerrottavaa jälkipolville. Biiseillä Samat kadut sekä Viha on hyvät kertosäkeet ja jälkimmäisenä mainittu rykäisy sisältää vielä kelpo vierailunkin Markat Takas -yhtyeen Mäpiltä.

Masennukseen on puolestaan tehty aika väsyneen kuuloinen s&c -osuus kertosäkeeseen. Albumin alkupuolen ainoaksi huonoksi biisiksi tuomitsen kuitenkin vain Vastiksen ja Kielon sävyttämän lässytyksen Haaveita, joka ei vaan miljoona kertaa kuultuine sanoituksineen ota lähteäkseen käyntiin. Asiaa ei auta haikea, suorastaan kliseinen biittivalinta.

Tämän jälkeen nöyrät biisit vaihtuvat kuitenkin eräänlaiseen flossaukseen, kun jätkät kertovat erilaisin komparatiivein ja lopulta superlatiivein omasta paremmuudestaan muihin räppäreihin nähden. Hehkutus ei ylly mitenkään noloksi tai härskiksi kenenkään kannalta, vaikka ns. tahdittomat ämseet saavatkin kuulla kunniansa.

Huvittaa vaan, kun vielä kappale numero seitsemän (Meissin kanssa tehty Järki käteen) on osittain itseironinen biisi siitä kuinka suomiräpillä ei elätä itseään. Hyvällä raidalla samplataan Kapasiteettiyksikön Älä nyt -biisiä ja kehoitetaan olla seuraamatta ääneessä olevien artistien uravalintaa. Mutta albumin päättävällä Jopin posti -kappaleella ollaankin jo romantisoimassa suomiräppäryyttä sanakääntein kuten "elän elämääni leveesti" ja "mä elän unelmaani".

Pitkäsoiton tuotannosta on vastannut lähes kokonaan Jylhä Musicin Joonas Jylhä, joka kansitekstien mukaan on osallistunut myös Samat kadut -biisin (kertosäkeen?) sanoittamiseen. Mies työstää parhaimmillaan meneviä nykyaikaisia räppibiittejä ja mukailee/samplaa taustoillaan ennakkoluulottomasti tunnettujakin hittejä. Esimerkiksi vahvasti "teknovaikutteinen" Viileetä on aivan ylivoimainen tunnelman nostattaja. Died In Your Arms Tonight -sample on kuitenkin hieman liikaa Elämäni-biisillä, varsinkin aihe (rakkaus räppiin) huomioon ottaen.

Jos räppäreitä haluaa vertailla, niin Jopin tyyli ei alkulevyn aikana istu oikein niin hyvin biittien päälle kuin Japin vastaava. Syy kuitenkin selviää pian: Japi on parhaimmillaan synkempien biisien parissa, Jopi taas kuuntelijaystävällisemmillä träkeillä. Jopi on kaksikosta näemmä ahkerampi osapuoli, sillä miestä kuullaan albumin aikana yhteensä kymmenellä raidalla Japin seitsemää vastaan. Molemmilla on ihan hyvät tekniset valmiudet, mutta molemmilla on myös varaa vielä kehittää ulosantiaan paremmaksi.

"Ei nimi miestä pahenna" on Japilta ja Jopilta onnistunut debyytti julkaisurintamalle. Tasaiselta levyltä olisi voinut jättää pois Haaveita-biisin, mutta muutoin paketti on ihan laadukas katsaus kaksikon elämään ja ajatuksiin. Nyt kun kliseisimmät biisit omista kotikulmista ja räppiin tutustumisesta on duunattu, voi herrat keskittyä hyvällä omatunnolla vähän omaperäisempiin aihevalintoihin. Täytyy silti sanoa, että ehkä ne menevämmät raidat (Viileetä, Et pysty pysäyttään, Samat kadut) on kuitenkin sitä parasta Japia & Jopia. Vahva kolmonen.

3 / 5

LINKIT
Kollektiivi: www.veljenpojat.com
MySpace: www.myspace.com/japijopi
Tilaa "Ei nimi miestä pahenna" The Funkiestista

Ei kommentteja: