lauantai 11. heinäkuuta 2009

Antiolla - Haalea kaapu



Antiolla - Haalea kaapu
Omakustanne, 2009

Biisilista
01. Valot
02. 28 m²
03. Kurotat
04. Miehet
05. Punainen lanka
06. Lähtöasemat
07. Halkeama
08. Kovaa ilmaa
09. Tunne itsesi
10. Mätä
11. Niteetön
12. Suuri haalea

Muistatteko vielä sen grime-/dubstep-sävytteisen EP:n, jonka kannessa komeili "läpinäkyvä" luuranko mustan takin alla? Kyseessä oli J Riskit -nimisen artistin vuonna 2007 julkaistu teos "Liikaa". Nyt sama mies on palannut julkaisurintamalle eri aliaksella. Tällä kertaa hän on Antiolla, joka on EP:n sijasta vääntänyt kokonaisen pitkäsoiton "Haalea kaapu". Uudella julkaisullaan Antiolla ottaa askeleen kohti kokeellisempaa suuntausta. Perinteisen räppäyksen sijaan artistilta kuullaan runollisempaa spoken word -tyylistä ulosantia sekä kirjoitustekniikkaa.

"Haalea kaapu" voi olla levyarvostelijan pahin painajainen tai viikon helpoin arvioitava, riippuen siitä millainen arvostelija on kyseessä. Jos platta päätyy laiskalle arvostelijalle, voi olla että artistille napsahtaa perinteinen kolme tähteä vaikkei arvion kirjoittaja olisi pyöräyttänyt levyä kertaakaan läpi soittimessaan. Kokeellisesta räpistä kun on todella helppoa kirjoittaa ympäripyöreästi, vaikka artistin syvällisistä keloista ei mitään tajuaisikaan. Jos taas levyn saa käsiinsä vähänkin tunnollisempi kaveri, kokonaisuudesta on vaikea lähteä kirjoittamaan yhtään mitään. Arvostelijoilla kun ei kuitenkaan ole kovin kauaa aikaa keskittyä yhteen julkaisuun deadlinen puskiessa päälle ja muiden promojen kasaantuessa työpöydälle jonoon.

Onkin selvää, ettei lukija saa kovinkaan paljoa irti tällaisen levyn arvioinnista. Levyyn pitää uppoutua kunnolla, mielellään vielä oikeassa mielentilassa ja ajan kanssa. Itse pääsin tämän levyn pariin vasta kaksi päivää sitten ja olen toistellut kiekkoa siitä lähtien intensiivisesti useampaan otteeseen. Arviointijono kuitenkin pitenee pitenemistään enkä haluaisi jättää tätä levyä huomiotta jonnekin elokuulle asti, joten tässä ajatukseni teoksesta näiden muutamien kuuntelukertojen jälkeen.

Antiolla on albumin sanoittamisen ja tulkinnan lisäksi säveltänyt "Haalea kaapu" -levylle musiikkia. Suurin osa taustoista on hänen käsialaansa. Mukaan on haalittu kuitenkin myös Ameban, Khidin, RPK:n ja Overmen kaltaisia velhoja. Koska tuotantopuolesta ovat vastanneet pitkälti dub- ja ambient-projektien parissa ansioituneet tekijät, pitkäsoiton soundimaailmasta muodostuu väkisinkin hyvin tummasävyinen. Taustat risteilevät painostavasta tunnelmasta sumuiseen odottavaisuuteen.

Tällainen soundimaailma sopii hyvin levyn teksteihin, joissa seikkaileva henkilö tuntuu etsivän jonkinlaista totuutta itsestään ja häntä ympäröivästä maailmasta. "Haalea kaapu" alkaa kappaleella Valot. Kyseisellä biisillä levyn henkilöhahmo kertoo kuinka on ilmeisesti pudottautunut pilvilinnoistaan ja omaksunut realistisemman "jalat maassa" -ajattelutavan, tiedostaen samalla levyn teeman (haalea kaapu) läsnäolon.

Ennen mä unelmoin
nykyään löydän itseni
hyvin läheltä asvalttia

Se avautuu silmille kun hiljenee
haalea kaapu kietoutuneena kaikkeen

Pitkäsoiton edetessä henkilöhahmo oppii teemasta yhä enemmän ja levyn päätösbiisi Suuri haalea onkin sanoituksiltaan jo paljon tiedostavampi ja itsevarmempi kuin mitä Valot oli. Verrattuna siihen hämmentyneeseen ja asioita kuvailevaan henkilöhahmoon mitä Antiolla pitkäsoiton alussa esittää, viimeisellä raidalla on aistittavissa määrätietoista kapinallisuutta.

Likainen valkoinen valo
pysy poissa kodistani
tää kaupunki on sun näyttämö
pelon ohjaama todellisuus
laitat salaa kivet taskuihin
ja taivaat näyteikkunoihin
mä löysin ulos vuorosanoista
kirjoitin itseni lavasteisiin
eikä mun tarvitse enää koskaan
tuntea kuulumattomuutta

Antiolla käyttää lyriikoiden toistamista levyllä hyvänä tehokeinona ja hänen ulosantiaan on sikäli mukava kuunnella, että ääni on miellyttävä ja artikulointi on selkeää. Esimerkiksi mitään angstista huudon ja kuiskailun vuoristorataa ei tältä levyltä (onneksi) löydy. Rytmittäminen saisi olla nopeatempoisemmilla osuuksilla sujuvampaa. Esimerkiksi jo 28m² ja Kurotat -biiseillä "flow" kuulostaa jotenkin kumman tönköltä, vaikka odottaisin tällaisilta kaavamaisuudesta poikkeavilta värssyiltä vähän teknistä kikkailua. Tai ainakin sulavampaa otetta räppäämiseen.

"Haalea kaapu" on jo näin muutaman kuuntelukerran perusteella vakuuttava levy. Platta on miksauksineen kaikkineen yksi iso kokonaisuus eikä siltä voi nostaa kappaleita toisten yli, vaikka mieli tekisi vähän hehkuttaa esimerkiksi kappaleita Kurotat, Tunne itsesi, Niteetön ja Suuri haalea. Mitään isompia kiksejä mä en tästä saa, vaan kiekko jäi valitettavasti aika lailla taustamusaksi ennemmin tai myöhemmin. Jos kuitenkin syvällisempi lyriikka ja erilainen ote suomenkieliseen rap-musiikkiin kiinnostaa, "Haalea kaapu" kannattaa ehdottomasti tarkistaa. Eikä tää ole edes mitään tarpeetonta selkääntaputtelua tai erilaisuuden suosimista.

Kuten sanottua, tätä pitää toistaa ajan kanssa ja oikeassa mielentilassa. Tätä hetkeä odotellessa:

3 / 5


PS. Saatte itse päättää onko tällä arvosanalla ja aiemmin kuvailemallani laiskalla arvostelijalla jotain yhteistä. Toivottavasti ei.

LINKIT

MySpace: www.myspace.com/antiolla
YouTube: Valot-video
Tilaa "Haalea kaapu" The Funkiestista

Ei kommentteja: