sunnuntai 10. toukokuuta 2009

Lossi Turunen - Räppäävän taksikuskin paluu



Lossi Turunen - Räppäävän taksikuskin paluu
Rauha Trio, 2009

Biisilista
01. UG pt. 2
02. Kukanevei
03. Takasin lämpöön
04. Seteleist centteihi
05. Huolii ft. Nainen
06. Mun kämppä
07. Fiilistely
08. Keikka metsässä
09. Kosto Argentiinassa
10. Paluu
11. Citimaasturi anthem

Espoosta lähtöisin oleva Lossi Turunen on eräänlainen nykyajan supersankari: päivisin hän työstää räppiä penthouse-asunnossaan Helsingin Kalliossa, kun taas öisin mies vaikuttaa taksikuskina. Ainakin näin asian laita on miehen ensimmäisellä virallisella pitkäsoitolla, Rauha Trion julkaisemalla "Räppäävän taksikuskin paluu" -levyllä.

Kyseessä on albumi, joka ei tule jättämään ketään kylmäksi. Avausraidalla kuvaillaan viiden minuutin ajan taksikuskin arkea. Vittumaiset pokat (eli asiakkaat) valittavat Lossi Turusen kurvailevasta ajotyylistä ja vastaavasti taksikuski itse ei huoli pokiltaan vitosen seteliä pienempää valuuttaa. Biisi on alusta loppuun uskomatonta tykitystä. Kolmannessa versessä käy ehkä parhaiten ilmi taksikuskin vaativan työn molemmat puolet:

"Mummoille avataan aina ovi koska hyvä maine pitää pitää peesissä"

"Meikä meinas äsken yhelle pokalle kilahtaa / kun se meinas mun takapenkille laattaa / ja sit se päätti simahtaa... / mut meikä dumppas sen mun trunkkiin!"

Ei helvetti kuinka kingi meininki. Viis siitä, että koomista kertosäettä toistellaan aivan liian monta kertaa kappaleen aikana tai että flow pysyy koko viiden minuutin keston ajan samanlaisena. Lossi Turunen puskee riimejä sellaisella uholla ja totisuudella, että jo avausraidan huumoriarvo on aika lailla huipussaan. Hyvin hämäräksi vaan jää se, miksi ihmeessä taksin ajamisesta kertovan kappaleen nimi on UG part 2?

Kun ollaan selvitty rankasta ajovuorosta, pankki räjähtää totaalisesti. Kukanevei vie kuuntelijan Lossi Turusen rantalomalle ulkomaille. Aurinkoa palvoessa sattuu vaan käymään niin, että joku pöllii räppäävän taksikuskin släbärit eli ns. varvastossut.

"Kuka ne vei, kuka pölli mun släbärit? / Olo on pöllö - kuin täs nyt näin kävi? / Nyt paljain jaloin dallaan tikku jalassa / asial oli voro katala, kun ei ne voi itsekseenkään karata!"

Seuraavat kolme minuuttia käytetään tämän dilemman pohtimiseen ja siihen, kun Lossi Turunen kuvailee miten vittumaista on kävellä paljain jaloin. Kaiken pohdinnan jälkeen vaativaan ongelmaan löytyy kuitenkin ratkaisu: täytyy ostaa uudet släbärit! Harmi vain, ettei paikallisesta putiikista löydy kuin kaksi kokoa liian pieniä rantajalkineita. Timanttista menoa, ei voi muuta sanoa.

Kahden hulvattoman avausraidan jälkeen meno hieman tasoittuu, mutta kyllä levyltä löytyy muitakin vähintään mielenkiintoisia teemoja. Kosto Argentiinassa kertoo argentiinalaisesta jäbästä, joka pöllii taksikuskeilta muun muassa upouuden painepesurin. Lossi Turunen ei niele tällaista rosvoutta helpolla, vaan matkustaa Argentiinaan pistämään rosvon kylmäksi. Ja sitten on Keikka metsässä, joka pärjää lyriikoiltaan vaikkapa Asan Monimuotosii-biisille koska tahansa. Biisissä tarinoidaan kirjaimellisesti Lossi Turusen livevedosta metsässä, jossa kaikki tyypit keikkajärjestäjistä yleisöön ovat erilaisia eläimiä.

Aluksi läpät ovat vielä sen verran johdonmukaisia, että ensimmäisen versen kameli- ja näätä-läpät voisi tulkita koskevan Jay-Z:n viime kesäistä RMJ-keikkaa.

"Saavun soundcheckiin ajoissa, settei testailen / järkkäri-näätä on pajoissa, kiittelee et pääsin paikalle / oli tykänny kyttyrää viime ulkomaanstara-kamelist / se oli yrittäny pokaa näädän vaimoo minkkii / minkki otti niittii ja laitto kamelille hittii / 'mee takas sinne aavikolle, minne vittu kuulutkin!' / olit paskempi räppään, ku mitä sust ees huhuttiin"

Hyvin nopeasti käy kuitenkin selväksi, ettei näissä läpissä ole mitään päätä eikä häntää. Pian räpätään nimittäin hirvistä, kyykäärmeistä, vompateista, kissoista ja vaikkapa metsoista, jotka huhujen mukaan ovat päässeet rakastelemaan teeriä. Mitä. Mitä? MITÄ?! Sanomattakin selvää, että läppä menee ko. raidalla lievästi sanottuna liian pitkälle.

No, löytyy kiekolta pari sellaistakin raitaa, joilla on jotain muuta arvoa kuin huumori-sellaista. Esimerkiksi Mun kämppä on ihan kiitettävä hehkutusraita oman asunnon hienouksista ja varsinkin biitti on päräyttävä. Fiilistely sen sijaan nostalgisoi aikoja, jolloin ei ollut waretusohjelmia vaan piti hiessä nauhoitella uusimmat biisit kassuille. Muistellaan päiviä, jolloin fiilisteltiin räppiä ja käytiin skeittaamassa. Vaikka aihe on kliseinen, niin kyllä omakohtaiset muistelut tuo aina kappaleelle lisäarvoa. Ei omista räppifiilistelyistä yksinkertaisesti voi tehdä huonoa biisiä.

Muutoin levy on tasapaksua jargonia. Biitit ovat jokaisella raidalla ihan perinteisiä räppitaustoja ilman kummempia hienouksia. Ja jos vakavoidutaan Lossi Turusen suhteen, niin miehen räppääminen on puuduttavaa. Oikeastaan Lossi Turunen on yksi esimerkki siitä, miksi räppiä kutsutaan puhemusiikiksi. Katkeilevaa uhoamista, jatkuvia samanlaisia sanojen painotuksia ja ennen kaikkea sama tyyli läpi levyn. Vähäiset nopeammat flowaus-yritykset kusevat järjestäen. Lossi Turusen vahvuuksia ovat erittäin miellyttävä ääni, selkeä artikulointi ja hyvä asenne. Ne tekevät kappaleista siedettäviä.

Suosittelen "Räppäävän taksikuskin paluuta" kaikille, joilla on vähääkään ylimääräistä rahaa. Vastalahjaksi saat neljä loistavaa trippailubiisiä, joissa on huumoriarvo kohdallaan sekä pari oikeasti kuuntelukelpoista biisiä. Tiedotteen mukaan levyä on tehty reilut kaksi vuotta. Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka paljon aikaa on käytetty esimerkiksi släbärivarkaudesta kertovan biisin kirjoittamiseen. Pelkästään ignorantista sekoilusta jo puoli pistettä.

2½ / 5

LINKIT
Lossi Turunen MySpacessa
Video: Lossi Turunen - Mun kämppä
Tilaa "Räppäävän taksikuskin paluu" The Funkiestista

Ei kommentteja: