keskiviikko 18. helmikuuta 2009

TommiPerkele - Julkaisuksi täysi läppä



TommiPerkele - Julkaisuksi täysi läppä (mixtape)
Omakustanne, 2009

Biisilista
01. YNWA
02. Tuntematon paskiainen
03. Hei, plikka
04. Pösömusaa
05. Äpäräkännit
06. Lunkisti vaan
07. Muailma kasvattaa
08. Mitä meilt puuttuu?
09. Epätoivon maa

Tampereen alueella on ollut ehkä pientä tilausta omalle Ruudolfille eli räppärille, joka osaa tehdä hyväntuulista musiikkia sopivan itseironisella otteella. Ajattelin Ghetto-Juuhanin täyttävän tämän tyhjiön soololevyllään, mutta sellaista ei ole vieläkään kuulunut lupailuista huolimatta. Niinpä Pirkanmaan musta lammas TommiPerkele riensi apuun ja todistaa uudella "Julkaisuksi täysi läppä" -mixtapellaan omaavansa tarpeeksi ison kengännumeron täyttääkseen hyväntuulisuuden suuret saappaat.

Biisilistaa silmäillessä silmiin käy heti avausraita YNWA, jonka TommiPerkele kertoo levyn mukana tulevassa pohjustustekstissä olevan "kunnianosoitus maailman parasta kohtaan." Olin sataprosenttisen varma, että biisi on kunnianosoitus NWA:lla ja että siihen on jotenkin karmaisevasti sotkettu YMCA-kappaleen melodiaa. Onneksi olin pahasti väärässä. Kyseessähän on tietenkin kovana Liverpool-fanina tunnetun TommiPerkeleen kunnianosoitus suosikkiseuraansa kohtaan legendaarisella kannustusbiisillä You Never Walk Alone.

Intron jälkeen mixtape lähtee käyntiin iskevästi reggae-rytmejä sekoittavalla kappaleella Tuntematon paskiainen. Kappaleella tilitetään siitä millaista on olla mc, joka ei herätä minkäänlaisia tunteita saati erotu massasta. Hauska aloitus ja huomattavasti parempaa flowausta TommiPerkeleeltä kuin aiemmalla levyllään. Hei, plikka jatkaa hyväntuulisella huumorilinjalla, kun artisti heittäytyy omalla tavallaan romanttiseksi.

"Sä oot kuin korttipöydässä se jokeri /
armeijan metsäleirillä palasokeri
Ja nyt kun illalla katsotaan Simpsoneita /
huomataan, et sähän oot ku Marge ja mä Homeri
Ja mulla ei oo mitään millä kerskua /
ei oo luksustaloo taikka pihas Mersua
Mut sä et oo harakka, sen siitä näen /
ettet tarvii ympärilles mitään kiiltävää
Sä osaat ottaa elämässä chillisti /
ja makuuhuonees heittäytyy villiksi
Tarjoot päätä ku Zidane /
mun unelmabeibe ois yhtä likanen
ku mä."

Toisessa versessäkin jatketaan yhtä sympaattisellta otteella. Ilahduttavaa huomata, että TommiPerkele on kehittynyt eteenpäin niin sanoittajana kuin varsinaisesti räppärinäkin. Flowaaminen ei ole läheskään yhtä tönkköä kuin ennen vaan sylkeminen kuulostaa vihdoin itsevarmalta ja mies uskaltaa heittäytyä tyylittelemään biitin mukana paljon helpommin. Kuten Hei, plikka -biisistä lainatuista riimeistä näkee, niin enää versetkään ei ole sellaisia siellä täällä hyviä heittoja sisältäviä sekasotkuja vaan jouhevammin jatkuvia kokonaisuuksia.

Funkahtava Pösömusaa jatkaa hienosti alkanutta linjaa. Raidalla TommiPerkele fiilistelee kaksi vuotta moitteettomassa kunnossa pysynyttä Peugeottiaan ja suunnittelee tekevänsä jälkeläisiä sen takapenkillä. Kaiken tiivistää kappaleen lopettava heitto: "mä kiinnyin siihen ja se kiintyi muhun / niinku paras jenkkiräppi se on tehty ysikytluvul." Klubifiilistely Äpäräkännit ei ihan yllä edellisten kappaleiden tasolle, muttei ole varsinaisesti huonokaan. Lyhyellä Lunkisti vaan -biisillä taas otetaan nimensä mukaisesti löysin rantein ja kritisoidaan sitä, miksi jengi kiristelee töidensä takia hampaita aivan törkeästi yhteiskuntastatuksesta riippumatta. Tämäkin rykäisy menee siinä missä muutkin, vaikka aiheesta olisi ehkä saanut hieman enemmänkin irti.

Seitsemännellä raidalla Muailma kasvattaa alkaa mixtapen linja muuttua vakavemmaksi. Levyn viimeiset raidat Mitä meilt puuttuu? ja Epätoivon maa ovat nimittäin myös vakavempaa paatosta. Eikä siinä mitään. Kyllä TommiPerkeleeltä onnistuu ihan hyvin myös diippien aiheiden kelailu ja esimerkiksi suomalaisuudesta mies osaa löytää niitä tärkeimpiä kulminaatiopisteitä, joita kuvailemalla osutaan maaliin. Jotenkin ehkä vaan toivoisi jatkoa ajatellen, että TommiPerkele tekisi kokonaisen levyn sellaista sydäntälämmittävää musiikkia mitä levyn alkupuolisko edustaa. Tai vaikka EP:n, jos biisien tason pelätään laskevan hyvien riimien puutteessa.

"Julkaisuksi täysi läppä" on tuotannoltaankin pääosin yllättävän hyvä. Tuottaja nimeltä Bäne vastaa suurimmaksi osaksi julkaisun taustoista, sillä mies on väsännyt yhteensä viisi biittiä TommiPerkeleelle. Bänen tuotanto on tarpeeksi monipuolista, sillä siinä missä yksi biitti hakee melankolista soundimaailmaa itänaapuristamme, rullaa toinen biitti kutkuttavasti funkin tahtiin. Muailma kasvattaa on kitaravetoinen tausta, Mitä meilt puuttuu? taas torvi(?)painotteinen fiilistely. Levyn muut tuottajat Motiivi ja Immu Borgir onnistuvat duuneissaan myös hyvin. Varsinkin Motiivin värkkäämä Tuntematon paskiainen on kova.

Oli kyse sitten TommiPerkeleen räpeistä, saman miehen sanoituksista tai tuottajien tekemistä biiteistä, voi "Julkaisuksi täysi läppä" -mixtapea kutsua hyvällä syyllä rehellisen kuuloiseksi musiikiksi. Platan jakelu on myös kiitettävän omaehtoista, sillä tällaista herkkua on saatavilla vain parin euron hinnalla kädestä käteen. TommiPerkele on kehittynyt ainakin yhdellä harppauksella eteenpäin ja jos kehitys jatkuu samaa tahtia, on ihme jos ei tästä miehestä kuulla viiden vuoden sisällä valtakunnallisesti enemmänkin. Huumoripitoista ja hyväntuulista räppiä suoraan sydämestä.

Lopun tasapaksuus laskee levyltä ainakin puoli pistettä pois, mutta annan platalle VAHVAN arvosanan:

3½ / 5

LINKIT
TommiPerkele Mikseri.netissä
Arvio: TommiPerkele - Naura, Perkele!!

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mole. Sinänsä outoa, että tää julkaisu sai noinkin hyvän vastaanoton. Ite oon suhtautunu tähän vaa kokoelmana Tommin biisejä. Varsinkin biittien kohdalla tuli olo, että mitä vittua, onpa vanhaa tavaraaa. Mutta jos Mikko tykkäät, niiin veikkaan, että tulevaisuudessa tajuntasi räjähtää... T. Bäne

Mikko kirjoitti...

Morjesta ja kiitti kommentista toiselle yökyöpelille!

Sanoit hyvin, että oot suhtautunu tähän vaan kokoelmana Tommin biisejä. Niin itsekin asian koin. Mutta koska tää oli mixtape, joilla harvemmin on mitään yhtenäistä juonta, niin arvostelin julkaisun sen mukaan.

Biisit ja biitit on hyviä. Jään venaamaan tajunnanräjäytystä (nohomo) :)

Anonyymi kirjoitti...

Nimenomaan. Olisi tyhmää jos mixtape saisi huonomman tuomion sen takia että siinä on biisejä laidasta laitaan koska se kuitenkin on mixtape. Ööö.. Sama ku antais eepeelle huonomman numeron sen takia että siinä on liian vähän biisejä. :)

Ja Bäne älä suotta aliarvioi ittees, hyvät biitit ei vanhene! Jäädään ny odottelemaan mitä sieltä tulevaisuudessa sitten tulee. :D

-Tommi

Joona kirjoitti...

Niin no sitä tulevaisuutta ei koskaan tullut... Immu, Tommi ja Bäne on eri suunnilla tekemässä juttujaan, aika näyttää mitä hommasta tulee.
-Bäne

Joona kirjoitti...

Ja niin, ei sillä ettei mitään koskaan kuultaisi. Ainakin omalla puolella homma on todella anonyymiä/hiljaista. Saa nähdä lähteekö homma vielä rullaamaan vai jatkaako kukin omilla tahoillaan. Se 5/5 levy saa odottaa aikansa vielä.

Mikko kirjoitti...

Ok, kiitos tiedosta. Sinänsä kyllä harmi. Toivottavasti tulevaisuus on kuitenkin jokaisella teistä kolmesta valoisa.