torstai 30. lokakuuta 2008

Salsa - Matkalla



Salsa - Matkalla
Omakustanne, 2008

Biisilista
01. Intro
02. Lähtöselvitys
03. Ahdasta
04. Matkalla
05. Hollywood
06. Etsimässä
07. Unisia päiviä ft. Siru
08. Kohdillaan
09. Sokerina pohjalla

15-vuotias vaasalainen räppäri/tuottaja Salsa on melkoinen ilmestys. Mies aloitti debyyttilevynsä tekemisen jo 13-vuotiaana ja nyt työn tulokset on nähtävillä, kun hänen esikoisalbuminsa "Matkalla" on ulkona. Kansiensa puolesta levy on näyttävä, mutta miten on nuorukaisen taitojen laita?

Jo ensimmäisten biisien aikana kuulee sen, kuinka potentiaalisesta artistista nyt puhutaan. Hänen omat, jazzahtavat biittinsä ovat mukavia piristyksiä tähän 2000-luvun lopun konemusiikkivillitykseen verratessa ja Salsan flowssa ei ole mitään ongelmia. Päinvastoin, Salsa pystyy vasta 15-vuotiaana jopa hieman kikkailemaan flownsa sekä äänenkäyttönsä kanssa.

Kikkailua olisi kiva kuulla silti vähän enemmän kuin kertsiosuuksissa, sillä "Matkalla"-levyn biiseissä tunnutaan jämähtävän siihen samaan turvalliseen räppäystyylin jokaisen kappaleen ajaksi. Tyyli (kattaen huudahdukset, painotukset yms.) muistuttaa kovasti Elastisen vastaavaa, jonka vuoksi Salsalla on kyllä asenne ja presenssi kunnossa, mutta pidemmällä kuuntelulla samankaltaisuus alkaa tylsistyttää.

Sanoituksilta putoaa yhä enemmän painoarvoa, mitä enemmän Salsa sylkee samalla räppäystyylillä. Lyriikoihin joutuu oikeasti keskittymään kovasti, jotta mieli ei lähde harhailemaan muualle. Yksi syy tähän löytyy myös siitä, että biitit on jostain syystä laitettu kokopitkällä älyttömän kovalle ja räpit kuulostavat niiden alle hukkuneina pelkiltä mutinoilta. Ongelman huomaa erityisesti albumin toisella raidalla Lähtöselvitys, jossa taustasta vastannut Skipless on kaiken lisäksi käyttänyt tuttua samplea tökerön kuuloisesti.

Kirjoituspuolella on puutteita. Biisien teemat ovat kuluneita ja sanoitukset ympäripyöreitä. Niinkin mielenkiintoisesta aiheesta kuin Hollywood (johon Janne K on lisäksi säveltänyt aivan älyttömän kovan biitin) ei tunnuta saavan mitään irti ja muut kappaleet ovatkin sitä "etsimistä", "matkustamista" ja oman musiikinteon kuvailua, mihin tässä genressä törmää jatkuvasti. Vertauskuvat ovat välillä ontuvia ja tekstit epäloogisia.

Lisäksi jää mietityttämään, mikä on nuorempana tehtyjen kappaleiden samplaamisen funktio? Halutaanko tällä tuoda oikeasti jotain esille vai tehdäänkö niin vain sen takia, että se on hassua ja Kemmurukin teki niin?

No, tämä arvio nostaa esiin vain levyn huonot puolet. Levyssä on paljon myös hyviä puolia eikä tällaista debyyttiä tarvitse kenenkään hävetä. Kyse on vaan siitä, että vallitsevan ylitarjonnan ja artistien kehittymisen takia "Matkalla" on liian tasapaksu teos ollakseen tämän vuoden parhaimpia räppilevyjä. Kolmen-viiden vuoden päästä Salsa on kuitenkin Suomen viiden parhaimman ämseen joukossa, jos vaan jaksaa tehdä samaan malliin töitä musiikkinsa eteen.

Ai niin, TK:lta muuten hyvä biitti Ahdasta-biisillä.

2½ / 5

LINKIT
Salsa Myspacessa

Ei kommentteja: